12.10.2011 Korisliigaa puhtaalla pelillä johtanut Joensuun Kataja kärsi kauden ensimmäisen tappionsa keskiviikkona, kun Uudenkaupungin Korihait haki ensimmäisen kotivoittonsa kukistamalla joensuulaiset kotonaan 80-67 (44-41).

Petri Heinosen Korihait rynnisti Katajan kumoon. Kuva: Francois Perthuis.
Kataja hallitsi avausjaksoa, mutta sen jälkeen isännät nousivat ohi. Peli alkoi ratketa jo kolmannella jaksolla, jonka aikana Kataja sai aikaiseksi vain yhdeksän pistettä.
Kataja nousi vielä viimeisellä jaksolla 12 pisteen päästä 61-59-lukemiin, mutta sen jälkeen vierasjoukkueelta loppuivat pelimiehet loukkaantumisten ja virhevaikeuksien seurauksena.
– Olimme terävämpiä hyökkäyspäässä, mutta lopussa pääsimme liiankin helpolla Katajan ongelmien vuoksi. Yksikään joukkue ei kestä noin monen avainpelaajan poistumista loukkaantumisten tai virhevaikeuksien seurauksena, tunnusti Korihaiden päävalmentaja Tom Westerholm.
Korihaiden tehokkaimmat olivat Cory Johnson (21/10/3 syöttöä) ja Mikko Jalonen (19/3/4 syöttöä).
Katajalta puuttui poskiontelontulehdusta poteva Sami Lehtoranta, jonka lisäksi Antti Kanervo (8/1) loukkasi jalkansa eikä pelannut kuin 11 minuuttia. Edellisiltana Suomeen saapunut Katajan uusi yhdysvaltalaissentteri Jeremy Price ehti kerätä 12 pistettä ja 10 levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä kolmannen jakson lopulla. Hänen lisäkseen Katajasta pääsi yli kymmenen pisteen vain Jared Newson (13/11/2 blokkia).
– Meillä oli jo ennestään kaikenlaista vaivaa ja lisää tuli, kun ukkoja putosi pois. Tunnelmat eivät siis ole kovin iloisia, totesi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.