Ville Vesalan paluulle Lahteen varmistus

1.4.2008

Korisliigassa pelaava Namika Lahti on solminut kaksivuotisen sopimuksen oman kasvattinsa Ville Vesalan kanssa. 24-vuotias Vesala on pelannut pääsarjatasolla kuusi kautta, joista neljä viimeisintä Joensuun Katajan paidassa.

Käynnissä olevalla kaudella 188-senttinen Vesala tehtaili Katajan riveissä keskiarvoikseen 8,6 ja 4,3 levypalloa pelattuaan, pudotuspelien ulkopuolelle jääneen, joensuulaisryhmän kaikki runkosarjan ottelut ja niissä keskimäärin 30 minuuttia.  

Urallaan Vesala on ehtinyt voittaa kaksi SM-hopeaa (Lahti 2004, Kataja 2006) ja kaksi SM-pronssia (Kataja 2005, 2007) sekä kaksi 22-vuotiaiden Suomen mestaruutta (Lahti 2003, 2004). 

- On todella hienoa saada oma kasvatti jälleen mukaan lahtelaiseen koripalloiluun. Ville on hieno ihminen ja mahtava pelaaja, Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen sanoo. 

Vesala saa tänä keväänä opintonsa päätökseen Joensuussa ja odottaa innolla paluuta tuttuihin ympyröihin. 

- Todella hyvillä mielillä palaan kotikaupunkiin. Organisaatio on tuttu. Hienoa on myös se, että valmentaja on erittäinkin tuttu. Tuskin maltan odottaa pelien ja harjoittelun alkua Lahdessa. Motivaatio on korkealla ja vaikkei joukkue ole kokonaisuudessaan vielä selvillä niin varmaa on, että tuttujen kavereiden kanssa pääsen pelaamaan ja vielä voittavassa joukkueessa, Vesala toteaa. 

Aiemmin Namika Lahti on julkaissut jatkosopimukset kapteeni Teemu Laineen, Vesa Mäkäläisen ja Ilkka Vuoren kanssa. Päävalmentaja Sami Toiviaisen sopimus seuran kanssa on voimassa toistaiseksi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Kuudella liigakaudellaan neljästi mitalin makuun päässyt Ville Vesala palaa Joensuusta Namika Lahden paitaan. Kuva: Kimmo Metsälä.