24.4.2008 Korisliigan Team Componenta on solminut vuoden mittaisen valmentajasopimuksen pääsarjahistorian suurpelaajiin lukeutuvan Bernard Harrisin kanssa. Harris, 57, palaa näin liigavalmentajaksi reilun viiden vuoden tauon jälkeen.
Pelaajana NBA:ssa Buffalo Bravesin riveissä 1970-luvulla siipiään kokeillut Bernard Harris saapui Suomeen vuonna 1980, ja esiintyi sittemmin SM-sarjassa peräti 15 pelikauden ajan. Meriittilista komistui mm. Suomen mestaruudella, jonka hän voitti 1982 Turun NMKY:n paidassa. Pääsarjan kaikkien aikojen tilastoista Harris on pisteissä (8697, keskiarvo 21,7) seitsemäntenä ja levypalloissa (4025, keskiarvo 10,0) toisena.
Valmentajana Harris on viimeksi esiintynyt Suomen korkeimmalla sarjatasolla Forssan Koripojissa kaudella 2002-03. Samalla kaudella hänestä tuli myös kaikkien aikojen iäkkäin SM-sarjassa esiintynyt pelaaja 52-vuoden ja 12 päivän ikäisenä. Harrisin toistaiseksi paras menestys valmentajana on SM-sarjan nelossija kaudelta 2000-01 Salon Vilppaan peräsimessä.
Joukkueen taustoilla jatkavan Timo Hakamaan rooli on täsmentynyt. Kuluneella kaudella toiminnanjohtajana toiminut Hakamaa on muuttanut kotikonnuilleen Pohjanmaalle, mutta toimii edelleen Componentan taustoilla apuna yhteistyökumppaneiden hankkimisessa, yhteistyösuhteiden ylläpidossa ja valmennuksen suunnittelussa.
- Eräänlainen konsultin rooli, tiivistää Hakamaa, joka oli myös värväämässä Harrisia Karkkilaan.
- Meillä on pitkä historia Hakamaan kanssa. Olen iloinen, että häneltä löytyi uskoa minuun. On hienoa olla takaisin liigassa, iloitsi Harris pestistään.
- Pari vuotta sitten Karkkila oli paikka, johon yksikään vastustaja ei mielellään tullut pelaamaan. Sen tunnelman haluamme takaisin. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan, kaavaili Harris.
Team Componenta on aiemmin solminut ensi kaudesta pelaajasopimukset Clifton Jonesin ja Kimmo Tolvasen kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.