Laituri Brown Katajan kolmas ulkomaalaisvahvistus

26.8.2008 Joensuun Katajan Korisliiga-joukkue on kiinnittänyt alkavan kauden kolmanneksi ulkomaalaisvahvistuksekseen tiistaina 25 vuotta täyttäneen amerikkalaisen Quinnel Brownin. 198-senttisellä Brownilla on aiempaa ammattilaiskokemusta Ruotsin pääsarjasta sekä USA:n pienistä ammattilaisliigoista.

Viimeksi Brown on pelannut amerikkalaisessa International Basketball Leaguessa (IBL), jonka kausi kesti kuluvana vuonna maaliskuulta heinäkuulle. Indianalaisjoukkueensa Gary Steelheadsin paidassa Brown pussitti keskimäärin 10,3 pistettä ja otti 4,6 levypalloa.  

Brown on Suomessa tuttu ainakin osalle KTP:n kannattajista, sillä mies pelasi kotkalaisjoukkueessa kauden 2005-06 alussa muutaman harjoitusottelun sekä liigan avausottelun Kouvolan Kouvoja vastaan.  

KTP hävisi ensimmäisen kierroksen liigaottelun, mutta laituri esiintyi ainakin tilastojen valossa kelvollisesti: 36 minuutissa syntyi hyvillä heittoprosenteilla 19 pistettä, lisäksi Brown kirjautti merkinnät seitsemästä levypallosta, yhdestä syötöstä ja kahdesta pallonriistosta.

Korisliiga-avauksen jälkeen miehen tie vei Ruotsiin, sillä KTP:n tuolloisen ilmoituksen mukaan joukkue tarvitsi laiturin sijaan ison keskushyökkääjän. Ruotsissa Brownin kausi Sundsvall Dragonsin riveissä päättyi ennenaikaisesti sormivammaan tammikuun 2006 loppupuolella. Brown ehti pelata Basketliganissa 21 runkosarjaottelua 14,6 pisteen, 6,6 levypallon, 1,7 syötön ja 2,9 pallonriiston keskiarvoilla.

- Uskon, että saimme mitä olimme hakemassa. Tietoni eri lähteistä kertovat, että Quinnel osaa sekä puolustaa että skorata. Heittovalikoimansa on hyvä, kertoo Kataja-luotsi Ray Ailus.

Quinnel Brown on Auburn-yliopiston kasvatteja.

Katajan liigamiehistö on Brownin sopimuksen myötä valmis. Aiemmin joukkue on kiinnittänyt vahvuuteensa Jussi Eskolan, Ty Harrelsonin, Mikko-Petteri Järvisen, Anssi Kinnaslammen, Janne ja Roope Kinnusen, Sami Lehtorannan, Juho Nenosen, Turo Sonkajärven, Petri Virtasen ja Jeremiah Woodsin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

15.5.2026 10:42 Korisliiga

Iiro Tuomi jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

11.5.2026 10:01 Korisliiga

Nuori laituri Veeti Ulander jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 13:40 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkaa Pyrinnössä

 Takamies Valtteri Mervola on tehnyt ensi kautta kattavan jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia