Suotamo palaa Suomeen, vahvistaa Lappeenrantaa

23.12.2008

Tuore Suomen cup –mestari Lappeenrannan NMKY saa vuodenvaihteen jälkeen riveihinsä uuden kotimaisen vahvistuksen. Yliopistokentiltä paluuta tekevä Joonas Suotamo suuntaa Lappeenrantaan suorittamaan asevelvollisuuttaan ja vahvistamaan LrNMKY:n liigamiehistöä.

22-vuotiaan ja peräti 209-senttisen Suotamon sopimus Lappeenrannan kanssa kattaa loppukauden 2008-09 sekä kauden 2009-10, kertoo LrNMKY nettisivuillaan.

Penn Staten yliopistossa opiskellut Suotamo on LrNMKY-luotsi Jarmo Laitisen vanha tuttu nuorisomaajoukkueista. Suotamo on pelannut Suomi-paidassa kolme miesten ja 52 nuorten maaottelua.

Ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin EBT-kasvatti Suotamo ennätti debytoida Korisliigassa kaudella 2004-05. Hän sai Espoon Hongassa peliaikaa keskimäärin 4,8 minuuttia, joiden aikana syntyi tilastoihin merkinnät 1,9 pisteestä ja 0,9 levypallosta. A-poikien SM-sarjassa Suotamo edusti kyseisellä kaudella Suomen mestaruuden voittanutta Honka Akatemiaa. Runkosarjassa hän pelasi viisi ottelua 12,8 pisteen ja 7,8 levypallon keskiarvoin. 

Penn Staten koripallojoukkueessa Suotamo ei onnistunut missään vaiheessa valtaamaan isoa roolia. Kolmen pelikautensa aikana Suotamo pelasi parhaimmillaan 5,8 minuuttia ottelua kohden kaudella 2006-07.

Elokuvaopintoihin keskittynyt Suotamo päätti jättää kuluvan kauden pelit väliin valmistuakseen Penn Statesta normaalia aiemmin, joulukuussa 2008. Suotamo esittikin Penn Statessa lahjojaan koulun penkillä tullen kahdesti valituksi Big Ten –konferenssin akateemiseen tähdistöön.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Joonas Suotamo valmistuu Penn Statesta aikatauluaan edellä, palaa Suomeen ja vahvistaa LrNMKY-miehistöä. Kuva: Tomi Kaminen.