Lahden paletti uusiksi, kaksi vahvistusta vaihtoon
24.9.2009
Koripallon Suomen mestaruutta puolustava Namika Lahti luopuu amerikkalaispelaajien Chris Woodsin ja Ra´Sean Dickeyn palveluksista. Korvaavat pelaajat on tarkoitus löytää mahdollisimman nopeasti. Yksi sopimustarjous on seuran mukaan jo lähtenyt maailmalle. Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviaisella oli keskiviikkona mielenkiintoinen päivä. Joukkue eteni Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon ja sai ikävän tiedon takamies Ilkka Vuoren sairaslomasta. Vuori joutuu polvioperaatioon ja on sivussa vähintään vuodenvaihteen yli. Vuoren pitkä poissaolo on suurin syy siihen, että Chris Woods ei jatka lahtelaismiehistössä. Joukkue tarvitsee Roope Suonion rinnalle toisen selkeän takamiehen pelipaikalle. Woods on enemmän paikkojen 2 ja 3 pelaaja. Lahden ison miehen Ra`Sean Dickeyn lähdön syyt ovat oireileva polvi ja miehen keskeneräinen pelikunto. - Woodsille kävi vähän niin, että Vuoren loukkaantuminen aiheutti tämän tilanteen. Mies ei missään nimessä ollut huono. Tarvitsemme yksinkertaisesti enemmän takamiespainotteisemman pelaajan. Dickeyn kohdalla ennakkotiedot polven kunnosta eivät ihan pitäneet paikkaansa. Edessä olisi ollut liian pitkä tie saada mies kuntoon, huippuiskusta puhumattakaan, Toiviainen kommentoi. Uusien miesten rekrytointi on Toiviaisella työn alla. Yksi sopimustarjous on jo lähtenyt ja toista valmistellaan kovaa vauhtia. - Isokokoinen, pallonkäsittelyyn kykenevä takamies ja urheilullinen korinaluspelaaja. Tällainen toivelista, Toiviainen latelee. Namika Lahti kohtaa Suomen cupin puolivälierässään ensi tiistaina (29.9.) kotikentällään Forssan Koripojat. Korisliigan runkosarja polkaistaan käyntiin perjantaina 2. lokakuuta. Lisätiedot: Namika Lahden nettisivut
|
Chris Wood jäi kärsijän asemaan, kun Namika Lahti joutui pistämään pakkansa uusiksi Ilkka Vuoren loukkaannuttua. Kuva: Namika Lahti.
|
