29.2.2012 Kolmatta kauttaan Kouvojen Korisliiga-joukkueessa pelaava Ilari Seppälä, 18, on tehnyt Kouvojen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tällä kaudella Seppälä on pelannut Korisliigaa 6,4 pisteen ja 1,8 levypallon keskiarvoilla, jotka ovat syntyneet vajaassa 20 minuutissa.

Nuorten maajoukkueissakin kunnostautunut Ilari Seppälä jatkaa uraansa Kouvot-paidassa. Kuva: Francois Perthuis.
Takamiehenä pelaava 188-senttinen Seppälä on edustanut Suomea tähän mennessä 45 nuorten maaottelussa, joista A-poikien otteluita on 23. Viime kesänä Suomi pääsi mukaan Wroclawissa Puolassa pelattuihin 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoihin, joissa oli mukana kaikki Euroopan kärkimaat. Seppälä oli turnauksessa Suomen toiseksi paras pistemies 10,3 keskiarvollaan Espanjassa pelaavan Joonas Cavénin jälkeen.
- Olen ollut tyytyväinen näihin vuosiin Kouvoissa, joten jatkosopimuksen teko oli kohdaltani luonnollinen ratkaisu. Näen, että voin kehittyä täällä vielä lisää ja Lehtosen Jyrin kolmen vuoden jatkosopimus seuran päävalmentajana helpotti päätöstäni entisestään. Koripalloilijana tavoitteinani ovat aluksi vakiinnuttaa isot peliminuutit ja sopimuskauden aikana nousta aloitusviisikkoon, Seppälä kertoo tilanteestaan.
- Ilarin jatkaminen ainakin kaksi seuraavaa kautta Kouvoissa on hieno asia. Hänen fysiikkansa on parantunut huomattavasti ja hänen taitonsa pääsevät jo oikeuksiinsa miesten peleissä nuoresta iästä huolimatta, kommentoi puolestaan Lehtonen.
Kouvoilla on tällä hetkellä sopimukset ensi kaudeksi Lehtosen ja Seppälän lisäksi Antto Nikkarisen, Atte Pertun, Aleksi Akpason, Samuli Vanttajan ja Juuso Mäenpään kanssa. Tehdyn jatkosopimuksen myötä Kouvoilla on sopimus kaudelle 2013-14 Lehtosen, Seppälän ja Mäenpään kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.