Pronssijoukkue Pyrintö solmi ensimmäiset pelaajasopimuksensa

12.6.2009 Päättyneellä Korisliigakaudella pronssia juhlinut Tampereen Pyrintö on allekirjoittanut ensimmäiset pelaajasopimuksensa tulevalle kaudelle. Olli Ahvenniemi sekä Pyrinnön omat kasvatit Antero Lehto, Jesse Niemi ja Pekka Setälä pelaavat myös ensi kaudella tamperelaisten riveissä.

Olli Ahvenniemi aloittaa syksyllä toisen kautensa Pyrinnössä.

Antero Lehto luonnehtii pronssikautta 2008-09 ikimuistettavaksi. Kuvat: Tomi Kaminen ja Kimmo Metsälä.

184-senttisen, 25-vuotiaan Lehdon sekä 207-senttisen, 26-vuotiaan Ahvenniemen sopimukset Pyrinnön kanssa ovat kaksivuotisia. 19-vuotiaiden Setälän ja Niemen sopimukset ovat yksivuotisia.

Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola on allekirjoitettiin sopimuksiin tyytyväinen. Hän odottaa Niemestä ja Setälästä joukkueen uusia ratkaisijoita.

- Odotan Jessen (Niemi) saavan ison roolin molemmissa päissä kenttää. Tarkoitus on kehittää Jessen nopeutta ja pallollista pelaamista. Hänelle on tarjolla myös puolustuspäässä rooli vastustajan avainpelaajien pysäyttäjänä, luonnehtii Poikola keväällä 2008 Korisliigan vuoden tulokkaana palkitun Niemen roolia Pyrinnön tulevan kauden joukkuessa.

- Pekalle (Setälä) toivon ennen kaikkea terveyttä ja ehjää kautta. Siten uskon Pekan nousevan vakituiseen pelaavaan rooliin. Pekka on yksi nuorten sarjojen kovimpia kaukoheittäjiä, samaa odotetaan nyt miesten sarjasta, pohtii Poikola Setälän tulevaa kautta.

Olli Ahvenniemellä on takanaan yksi kausi Pyrinnössä. Ahvenniemi pääsi vuosi sitten joukkueen kuvioihin nopeasti kiinni ja on viihtynyt hyvin Tampereella. Keskiarvoikseen 5,5 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden uurastanut Ahvenniemi toivoo joukkueen saavuttavan kauden 2009-10 runkosarjassa vähintään kotiedun pudotuspeleihin.

Antero Lehto odottaa ensi kauden joukkueelta koko kauden kestävää, parempaa peliotetta. Viime kaudella 9,5 pistettä ottelua kohden heittänyt Lehtokin toivoo, että Pyrintö vakiinnuttaisi asemansa Korisliigan ylemmässä keskikastissa ja saavuttaisi pudotuspeleissä kotiedun. Pronssivoittoon päättynytä kautta Lehto muistelee lämmöllä.

- Kausi oli fantastinen. Varmaan kaikki pelaajat pitävät sitä ikimuistettavana.

Lisätietoja: http://www.pyrinto.fi

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

26.3.2024 11:20 Pääjuttu

Koripalloliiton strategiatyö etenee – vastaa kyselyyn ja vaikuta suomalaisen koripallon tulevaisuuteen

Suomalainen koripallo on vahvalla pohjalla, mikä näkyy hyvänä kehityksenä ja kasvuna lajin eri osa-alueilla. Palloa ei siis tarvitse keksiä uudestaan, mutta koripallon ympärillä on paljon muuttuvia tekijöitä, jotka täytyy huomioida lajin kehittämisessä. Osana strategiatyötä Koripalloliitto kutsuu kaikki sidosryhmänsä antamaan oman näkemyksensä siitä, millainen on paras mahdollinen tulevaisuus suomalaiselle koripallolle.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

Näytä lisää vastaavia