26.2.2013 KTP:n Sefton Barrettin, 29, sunnuntaina Kauhajoen Karhua vastaan kärsimä nilkkavamma ei vaadi operointia, mutta pitää kanadalaislaiturin seuraavat neljä viikkoa sivussa. Uudenkaupungin Korihaiden Petri Heinosen, 24, polvivamma pitää puolestaan korinaluspelaajan sivussa koko loppukauden.

Sefton Barrett on sivussa KTP:n kokoonpanosta seuraavat neljä viikkoa.

Korihaiden Petri Heinosen kausi päättyi polvileikkaukseen. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.
196-senttisen Barrettin nilkasta paljastui nivelsidevamma, joka ei vaadi operointia. Vamma pitää Barrettin sivussa arvion mukaan noin neljän viikon verran, ja pelaajan paluu kentälle riippuu kivun lievittymisestä ja kuntouttamisen sujumisesta.
Lähes koko kauden polveaan kuntouttanut 207-senttinen Heinonen joutuu puolestaan leikkauspöydälle, sillä polven rustovaiva ei parane kuntouttamalla. Leikkauksen jälkeen Heinosella on edessään useamman kuukauden toipumisjakso.
Barrett on pelannut tällä kaudella 33 ottelua 16,2 pisteen, 5,8 levypallon, 1,5 riiston, 1,4 blokin sekä 1,1 syötön keskiarvoilla upottaen kakkosensa 50,3%, kolmosensa 36,1% ja vapaaheittonsa 79,6% tarkkuudella.
Heinonen ehti pelata kuluneen kauden aikana kahdeksan ottelua 9,9 pisteen ja 7,0 levypallon keskiarvoilla. Heinosen kahden pisteen heitoista upposi 58,8% ja kolmen pisteen heitoista 36,4%.
Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta 11 täyttä kierrosta. Ottelut pelataan seuraavan kuuden ja puolen viikon aikana, ja runkosarja päättyy 10. huhtikuuta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.