13.11.2009 Korisliigaa johtava Tampereen Pyrintö vahvisti sarjajohtoaan voitettuaan tällä viikolla kaksi kärkiottelua. Keskiviikkona se löi sarjataulukossa kakkosena olleen Kouvot ja perjantain ainoassa liigapelissä Kouvojen tappion myötä kakkospaikalle nousseen Lappeenrannan NMKY:n. Pyrintö voitti kotipelinsä pistein 106-85 (46-41).

Damon Williamsin Pyrintö jyrää Korisliigassa määrätietoisesti voitosta toiseen. Kuva: Francois Perthuis.
Vain yhden pelin tällä kaudella hävinnyt Pyrintö otti nyt kuudennen peräkkäisen voittonsa.
Alkukankeuden jälkeen Pyrintö nousi toisella neljänneksellä 16 pisteen johtoon. LrNMKY kiri vielä kolmannella jaksolla kahden pisteen päähän, mutta viimeisen neljänneksen alussa kotijohto kasvoi ratkaisevasti 20 pisteeseen.
Pyrintö heitti 12 kolmen pisteen koria hyvällä 50 prosentin tarkkuudella, kun taas LrNMKY sai 16 kaukoheitollaan aikaan vain kaksi kolmosta.
- Peli oli hienoa koripalloviihdettä. Me pelasimme kauden parasta palloamme, mutta vastustajakaan ei ollut missään nimessä huono. Saimme aikaan hyvää pallonliikettä ja puolustuskin toimi. Normaalia suuremmat meitä vastaan tehdyt pisteet johtuivat enemmän vastustajan hyvyydestä kuin meidän huonoudesta, kommentoi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Yhdysvaltalaiskolmikko muodosti taas Pyrinnön tehokärjen, kun Damon Williams teki 21 pistettä ja Kenneth Lowe sekä Chris Hester 16.
LrNMKY:stä Sami Pekkola ja Robert Turner päätyivät 24 pisteeseen.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.