Laitinen ja Niemistö jatkavat Hongassa

7.6.2013 Kahden kauden tauon jälkeen Korisliigaan noussut Tapiolan Honka on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta. Viimeiset kaksi kautta Hongassa pelannut sentteri Tero Laitinen sekä 17-vuotias huippulupaus Henri Niemistö jatkavat espoolaisjoukkueen paidassa.

Tero Laitinen tuo kovuutta liiga-Honkaan kaudella 2013/14. Kuva: Francois Perthuis.

201-senttinen, 26-vuotias Laitinen on pelannut jo lähes 300 pääsarjaottelua ToPon ja Kouvojen riveissä. Tapiolan Hongan paidassa Laitinen on pelannut kahden edelliskauden aikana 44 divariottelua 10,9 pisteen ja 6,3 levypallon keskiarvoilla.

 

– Tero oli jo päättyneellä kaudella puolustuksemme lukko ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Mies tuo joukkueeseen rutiinia, varmuutta ja sisäpelaamista, mutta ennen kaikkea kovuutta, kommentoi Hongan päävalmentaja Pekka Salminen Laitisen yksivuotista sopimusta.

 

194-senttinen, 17-vuotias Henri Niemistö jatkaa puolestaan Hongassa kaksi seuraavaa kautta. Viime kaudella Hongan A-junioreiden riveissä SM-kultaa voittanut Niemistö pelasi Divari B:ssä HBA-Märskyn riveissä 16,4 pisteen keskiarvolla. Niemistö on pelannut urallaan 53 nuorten maaottelua 11,0 pisteen keskiarvolla.

 

– Henri on ikäluokkansa kovimpia korintekijöitä, ehkä kovin. Uskon, että hän pystyy auttamaan meitä jo alkavalla kaudella, mutta nuoren miehen isot tavoitteet ovat vielä kauempana, Salminen toteaa.

 

Hongalla on voimassa sopimukset liigakaudesta 2013/14 Ronnie Clarkin, Daniel Dolencin, Joni Herralan, Tuomas Iisalon, Villematti Kopion, Tero Laitisen ja Henri Niemistön kanssa. Joukkuetta vahvistetaan vielä sekä kotimaisilla että ulkomaisilla pelaajilla.

 

Lisätietoja: Hongan tiedote
 
3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

19.4.2025 19:24 Korisliiga

Pronssivääntö ratkesi jatkoajalla pisteen turvin: Salon Vilppaalle seurahistorian ensimmäiset pronssimitalit

Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.

14.4.2025 20:27 Korisliiga

Helsinki Seagulls Korisliiga-finaaliin – Salon Vilpas kaatui suoraan neljässä ottelussa

Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.

12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

Näytä lisää vastaavia