YLE Puhe -ennakko: Namika Lahti Bisonsin kimppuun suorassa lähetyksessä

29.1.2014 Keskiviikkona kuullaan kauden 2013/14 ensimmäinen radiolähetys Korisliigan runkosarjaottelusta, kun YLE Puhe selostaa Namika Lahden ja Nilan Bisonsin välisen kohtaamisen Lahden Suurhallista. Bisons kamppailee Pyrinnön kanssa liigan kärkisijoista, mutta Namika on kunnostautunut tällä kaudella isompiensa kiusaajana.

Dan Opplandin Namika hakee YLE Puheen suorassa lähetyksessä voittoa Bisonsista. Kuva: Kai Kilappa.

Syyskaudella Bisonsin pääasiallinen fokus oli Eurocup-peleissä, joissa joukkue menestyikin mainiosti voittamalla kymmenestä pelaamastaan ottelusta viisi. Korisliigassa hallitseva mestari tyylitteli muikeat 19 voittoa putkeen, mutta on viimeisestä viidestä ottelustaan hävinnyt kaksi – ja molemmilla kerroilla liigakärki Tampereen Pyrintöä vastaan.

 

Namika Lahti lähti kauteen epäsuotuisissa merkeissä, kun paluumuuttaja Ilkka Vuori joutui loukkaantumisen johdosta sivuun useaksi kuukaudeksi. Namika hävisi Vuoren loukkaannuttua kolme kauden ensimmäistä otteluaan, mutta on sittemmin ollut kenties liigan pirtein yllättäjä voittamalla viimeisestä 21 ottelustaan 13.

 

Namika isännöi Bisonsia runkosarjakauden toisella kierroksella ottelussa, joka päättyi loimaalaisten hyväksi niukasti 76–81 (36–43) Antto Nikkarisen, Mikko Koiviston ja Billy Keysin mainioiden otteiden myötä. Toisessa keskinäisessä kohtaamisessa joulukuussa Loimaalla Bisons pyöritteli Namikaa 87–58 (46–23).

 

Loukkaantumiset ovat koetelleet viime aikoina Bisonsia, ja erilaisista vaivoista ovat kärsineet ainakin Antto Nikkarinen, Mikko Koivisto ja John Williamson. Namika on puolestaan saanut pelata pelinsä verrattain täysilukuisena, ja konkari Roope Suonion paluu pelikentille on piristänyt yllättäjäjoukkuetta entisestään.

 

Mielenkiintoinen tärppi keskiviikko-illan otteluun lähdettäessä on, että Namika on ollut kauden parhaita kotijoukkueita. Lahtelaisten kahdestatoista kotiottelusta yhdeksän on päättynyt kotivoittoon.

 

Suora lähetys YLE Puheelta käynnistyy klo 18:03. Selostajana Jouko Vuolle.

 

Asiat

 
18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

Näytä lisää vastaavia