Vilpas isännöi Karhua perjantain YLE TV2:n ottelussa

12.1.2017 Kuluvalla viikolla Juho Nenosella vahvistunut sarjakakkonen Salon Vilpas isännöi YLE TV2:n perjantai-illan näytöksessä niin ikään kuluvalla viikolla Devonne Gilesin vahvuuteensa saanutta Kauhajoen Karhua. Eroa joukkueiden välillä on sarjataulukossa vain yksi sija, sillä Karhu miehittää sarjataulukon kolmospaikkaa. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo 18:05.

Vilpas-kapteeni Michael Pounds joukkoineen saa perjantaina vastaansa Salohallin kirkkaiden valojen alle...

...Bojan Sarcevicin ja Vilppaan tavoin vahvassa vireessä olevan Kauhajoen Karhun.

Paluun Salohallin parketille tekee myös Vilppaan vahvuuteen tällä viikolla virallisesti liittynyt, viime kevään profiilipelaajiin lukeutunut Juho Nenonen.

Nenosta, sekä muita Vilppaan korintekonälkäisiä pelaajia lähtee Karhun riveistä paimentamaan Austin Hollins. Kuvat: Erkki Hautaviita & Kai Kilappa

Perjantai-illan Korisliigan kärkikamppailuun Salohalliin sarjakakkonen Vilpas saa vieraakseen sarjakolmosen, Kauhajoen Karhun. Joukkueet lukeutuvat kuntopuntarin perusteella sarjan kuumimpiin joukkueisiin, molempien ryhmien viiden viimeisen ottelun voittotilaston näyttäessä komeaa 4/1 –saldoa.

Karhulla ja Vilppaalla on muutakin yhteistä kuin kuntopuntarin lämpöaste, sillä molemmat joukkueet vahvistivat rivejään kuluvalla viikolla.

Karhu hankki riveihinsä päävalmentaja Sami Toiviaisen vanhan tutun, härkämäisen Devonne Gilesin. Aikaisemmin urallaan Karhun sekä KTP:n paidassa Korisliigaa pelannut Giles suoritti debyyttinsä keskiviikon kotivoitossa KTP:sta, miehen kastaessa varpaitaan liigavauhtiin noin kahdeksan minuutin edestä.

- Giles pelasi ehkä vähemmän kuin olin suunnitellut, mutta hänellä on ollut pientä flunssaa ja seuraava peli on jo perjantaina, totesi Karhu-luotsi Toiviainen keskiviikon kotiottelun jälkimainingeissa.

Vilpas sen sijaan täydensi jo valmiiksi varsin kilpailukykyistä ja laajaa pelaajarunkoaan Vilppaan viime kevään joukkueen tunnetuimmaksi kasvoksi nousseella Juho Nenosella. Nenosen alkukausi kului Argentiinan pääsarjassa, mutta kun oli maiseman vaihdon aika, oli edessä paluu viime kaudelta tutuksi tulleeseen ympäristöön.

Viime kaudella Nenonen urakoi viime kaudella uransa korkeimman pistekeskiarvon, 11,4 pistettä ottelua kohden, sekä kauhoi 5,4 levypalloa per ottelu, myös uran paras lukema. Kaaren takaa mies osui 39,4% heitoistaan, joita Vilpas varmasti toivoo näkevänsä 202-senttiseltä monikäyttöiseltä sisäpelaajalta tälläkin kaudella.

Kotijoukkue tulee otteluun raskas vierastappio niskassa, Kouvolan Kouvojen niistettyä salolaiset Manskarilla keskiviikkona 86-68. Kuumassa ottelussa Vilpas ei onnistunut pitämään pakettiaan yhtä hyvin kasassa kuin kotijoukkue ja samalla katkesi Vilppaan yhdeksän ottelun mittainen voittoputki.

- Jokaiselle joukkueelle tulee välillä huonoja pelejä, me emme ole immuuneja niille. Kouvolassa olimme puolustuksessa jäljessä käytännössä koko ajan ja hyökkäyspäässä oli omat ongelmansa. Olisimme voineet tehdä taktisia valintoja hyvinkin eri tavalla ja siinä on minulla valmentajana analysoinnin paikka, pyörittelee Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo.

- Karhu on parantanut otteitaan koko ajan ja Devonne Gilesin mukaantulo tekee heistä entistä isomman joukkueen. Katsotaan huomenna, ketkä ovat pelikuntoisia ja taistellaan entistä kovemmin voitosta TV-kameroiden edessä.

Vilppaan laajan pelaajamateriaalin johtajana toimii takamies Juwan Staten. 12,1 pisteen ja 3,7 syötön keskiarvot keskimäärin alle 28 minuutin peliajassa operoinut Staten on kenties koko sarjan nopein takamies ja on ollut kovissa paikoissa Vilppaan luottomiehiä.

Kovien paikkojen maestrona ja viikinkilaivan päällikkönä otteluiden ratkaisuhetkillä toimii kuitenkin taas sarjan nopeimpiin laitureihin lukeutuva Desmond Williams, jonka pelikunto perjantaina on kuitenkin vielä arvoitus. Tällä kaudella jo kolmesti ottelun Vilppaalle päätössummerin soittaessa kääntänyt Williams on ollut salolaisten ykköstykki, kirjauttaen keskiarvoiskeen 15,5 pistettä, 8,5 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,5 riistoa ottelua kohden.

Isossa päässä Vilppaan venettä eteenpäin soutaa monipuolinen sisäpelaaja Al’lonzo Coleman. Liikkuva ja pallotaitava Coleman on taiteillut 12,3 pisteen, 8,8 levypallon, 2,9 syötön ja 2,0 riiston keskiarvot, ja löytyypä mieheltä tältä kaudelta yksi tripla-tuplakin.

Vilppaan leveän kotimaisen kaartin kärkiniminä ovat kauden alkupuoliskon aikana loistaneet 9,3 pistettä per ottelu heittänyt Okko Järvi sekä etukentän työhevonen, Matias Ojala (10,8 pistettä/3,7 levypalloa).

Karhun takakentällä on tälläkin kaudella kapellimestarin roolissa esiintynyt tuttu partasuu. Bojan Sarcevic on johtanut Karhun hyökkäyksen kolmanneksi tehokkaimpaan iskuun koko sarjassa. Henkilökohtaisella tasolla Bojan on kirjauttanut 10,8 pisteen ja 5,5 syötön keskiarvot. Vajaat puoli tuntia illassa takakentällä urakoiva Sarcevic on menettänyt pelivälineen vastustajalle vain 1,5 kertaa ottelua kohden.

Sarcevicin parina takakentällä urakoi tarkkakätinen jenkki Tate Unruh. Kevin Waren tilalle 11 ottelu takaperin saapunut Unruh on upottanut kolmosensa säkin pohjalle peräti 51,7% tarkkuudella, heittäen keskimäärin 15 pistettä ottelua kohden.

Laituri Austin Hollins on Karhulle elintärkeä pelaaja puolustuspäässä, mutta on suorittanut myös 15,9 pisteen, 4,3 levypallon ja 2,3 koriin johtaneen syötön keskiarvoilla hyökkäyspäässä. Puolustuspäässä miehen 1,9 riistoa per ottelu on joukkueen kovin lukema.

Etukentällä Kammeon Holsey on ottanut isoimman siivun Karhun korintekovastuusta. 17,2 pisteen ja 6,1 levypallon keskiarvoilla urakoivan Holseyn parina toimii väkivahva sentteri DeVaughn Washington (13,8/7,2) on ollut vakuuttava ilmestys erityisesti molempien korirenkaiden läheisyydessä ja vastaa Holseyta enemmän puolustuspään lukkona toimimisesta.

Karhun kotimaisen rungon Sarcevicin takana täyttävät Lehtorannat, Joonas ja Juho. Joonas on urakoinut Sarcevicin takana pelinrakentajana 7,9 pisteen ja 2,0 syötön keskiarvot, kun taas Juho (6,3/3,3/1,8) on ollut tuttuun tapaansa Toiviaisen sveitsiläinen linkkuveitsi, jota päävalmentaja voi käyttää aina juuri siihen tarkoitukseen, mihin joukkue miestä milloinkin tarvitsee.

- Kolmas peli kuuteen päivään asettaa monenlaisia haasteita. Myös aina niin mukava Salohalli tuo vielä oman lisämausteen asiaan, heittää Karhun pääkäskijä Toiviainen.

- Vilpas on varmasti kaikilla mittareilla yksi kovimmista haasteista, jonka tällä hetkellä voimme kohdata. Joka pleipaikalle löytyy vaihtoehtoja, eikä se Nenosen tulo ainakaan heikennä joukkuetta. Meidän on kaivettava kaikki se positiivinen energia heti alusta alkaen, jolla olemme viimeiset ottelut voittaneet, tai muuten on tiedossa pitkä ja hikinen iltapuhde.

Vilppaan ja Karhun keskinäinen välienselvittely nähdään perjantaina YLE TV2:n taajuudella, kello 18.00 alkaen. Ylösheitto tapahtuu normaalista poiketen kello 18:05.

Perjantaina pelataan Korisliigaa myös kolmella muulla paikkakunnalla. Joensuun Kataja isännöi Lapuan Kobria, Tampereen Pyrintö matkustaa Helsinki Seagullsin vieraaksi ja KTP saa Steveco Areenalle vieraita Nokialta. Nämä, sekä kaikki muut Korisliigan ottelut näet Elisa Viihteen Fanseat.com –palvelun kautta. Näiden otteluiden ylösheitto tapahtuu perinteisempään kello 18:30 aikaan.

Perjantain TV-ottelu Vilpas-Karhu oli alun perin määrätty pelattavaksi 25.1. Ottelusiirron myötä alkuperäinen perjantaille määrätty ottelu Vilpas – Korihait pelataan tämän siirron myötä Salohallissa keskiviikkona 18.1 kello 18.30.

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia