Javier Duren korvaa Kentwan Smithin BC Nokian kokoonpanossa

30.1.2017 BC Nokia on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Javier Durenin, 23, kanssa. 25-vuotias bahamalaislaituri Kentwan Smith ei jatka BC Nokiassa.

193-senttinen takamies Duren pelaa toista kauttaan ammattilaisena valmistuttuaan Yalen yliopistosta vuonna 2015. Neljä kautta Yalessa pelannut Duren tehtaili seniorikaudellaan yliopistolleen keskimäärin 14,0 pistettä, 5,5 levypalloa, 3,9 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden. Kauden päätteeksi hänet valittiin Ivy League -konferenssin ykkösviisikkoon. 

Ensimmäiseksi ammattilaiskaudekseen 2015/2016 Duren siirtyi Alankomaihin Aris Leeuwardenin riveihin. Alankomaiden pääsarjassa DBL:ssä Duren voitti sarjan pistekuninkuuden 17,7 pisteellä, 6,0 levypallolla, 3,0 syötöllä ja 2,4 riistolla ottelua kohden.

Kuluvalla kaudella 2016/2017 Duren on pelannut Unkarin pääsarjassa Kaposvári KK:ssa, joille hän on heittänyt keskimäärin 12,9 pistettä, hakenut 4,5 levypalloa, jakanut 1,5 syöttöä ja riistänyt 1,5 kertaa ottelua kohden.

– Duren on iso takamies, joka pystyy luomaan paikkoja itselleen ja muille. Olemme järjestäen hävinneet otteluiden viimeiset viisi minuuttia ja meiltä on puuttunut kaveri, joka luo ne loppuhetkien ratkaisut. Uskomme, että Javierista on apua sillä osastolla, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran tiedotteessa.

– Koulutaustasta päätellen kaverin pitäisi olla älykäs ja nopea oppimaan, Tuominen hymyilee.

Duren saapuu Suomeen ja Nokialle jo tänään perjantaina. Durenin pelilupa on kunnossa, joten hänen ensiesiintymisensä Näädät-paidassa nähdään jo lauantaina 28.1. vierasottelussa Korihaita vastaan.

25-vuotias bahamalaislaituri Kentwan Smith ei jatka BC Nokian riveissä. Smith kirjautti BC Nokialle 22 ottelussa keskimäärin 8,0 pistettä ja 4,4 levypalloa.

– Kentwanille on yritetty kärsivällisesti löytää sopivaa roolia, mutta sitä ei ole oikein löytynyt. Tarvitsemme ulkomaalaisvahvistukselta enemmän tehoja, Tuominen taustoittaa.

Asiat

 
13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia