Kaunisto kahden vuoden jatkosopimukseen Kouvojen kanssa

10.3.2017 Hallitseva Suomen mestari Kouvot on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen pitkäaikaisen ja pidetyn kapteeninsa Ville Kauniston kanssa.

Kaunisto on kotimaassaan 10 pääsarjakautensa aikana yhteensä 375 ottelussa tehtaillut keskimäärin 12,4 pistettä ja kahminut 8,6 levypalloa.

Kahden mestaruuden lisäksi Kaunisto on voittanut Kouvoissa kertaalleen pronssia sekä Suomen cupin hopean. Kuvat: Erkki Hautaviita & Kai Kilappa

Kahdesti Kouvojen paidassa Suomen mestaruutta juhlinut Kaunisto aloittaa ensi syksynä yhdeksännen kautensa Kouvoissa ja jälkimmäinen sopimuskausi nostaa tuon lukumäärän jo kymmeneen.

Peräti 320 ottelua Kouvoissa pelannut Susijengin laituri on pelannut urallaan kotimaassa 10 pääsarjakautta, minkä lisäksi kauden 2013-2014 Korisliigan levyrikuninkaan vyöllä roikkuu mittava ja menestyksekäs kansainvälinen pelaajaura.

Kaunisto on kotimaassaan 10 pääsarjakautensa aikana yhteensä 375 ottelussa tehtaillut keskimäärin 12,4 pistettä ja kahminut 8,6 levypalloa tehotilaston osoittaessa lukemaa 16,8. Kahden mestaruuden lisäksi Kaunisto on voittanut Kouvoissa kertaalleen pronssia sekä Suomen cupin hopean.

Lisäksi Kaunisto on valittu Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi (2003) ja vuoden pelaajaksi (2011). Kuluva kausi päättyi Kauniston osalta marraskuussa akillesjänteen katkeamiseen.

- Aikoinaan kun ensimmäisen kerran tulin Kouvolaan, meidän kotiyleisö otti minut heti vastaan kuin oman poikansa. Kouvot-perhe on aina ollut minulle turva sekä mahdollistaja, enkä keksinyt yhtään syytä miksi en haluaisi pelata viimeisiä vuosiani Kouvoissa. Olemme pystyneet kehittämään seuraan yhteistyön ja välittämisen kulttuurin. Haluan jatkossakin pitää huolen, että Kouvojen edustusjoukkue toimii näiden arvojen esimerkkinä Suomessa, Kaunisto sanoo seuran tiedotteessa.

Kauniston akillesjänteen kuntoutus on sujunut positiivisissa merkeissä ilman takapakkeja.

- Pääsen jo lenkkeilemään ja se vain nostattaa lisää paluuintoa. Onneksi minulla on pitkä kesä laittaa itseäni huippukuntoon, kunnes taas ensi kausi alkaa.

Kauniston lisäksi Kouvoilla on kaudelle 2017/18 pelaajasopimukset Arttu Saarijärven, Teemu Knihtisen ja James Sinclairin kanssa.

Lisätiedot: Ville Kaunisto

Henkilöt

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia