Kataja vakuuttavalla tavalla sarjajohtoon

20.4.2017 Joensuun Kataja antoi todellisen muistutuksen iskukyvystään torstai-illan kolmannessa välieräottelussa Helsinki Seagullsia vastaan. Mehtimäen Jäähallin parketilla jo avausjaksolla kamppailun haltuunsa ottanut Kataja ei päästänyt helsinkiläisiä enää puoliajan jälkeen voittotaisteluun mukaan, juosten vakuuttavaan 105-80 (57-38) –kotivoittoon.

Jarekious Bradley (28/9/5 riistoa) oli isäntien tehomies, kun Kataja saalisti välieräsarjassa 2-1-johdon.

Kataja ei päästänyt helsinkiläisiä enää puoliajan jälkeen voittotaisteluun mukaan, vaan juoksi vakuuttavaan 105-80 (57-38) –kotivoittoon.

Gerald Lee jr ja Seagulls isännöivät neljättä välierää Töölön Kisahallissa sunnuntaina. Kuvat: Ville Vuorinen

Katajan rynnistys alkoi jo ottelun avausjaksolla, isäntien pussittaessa tiensä reilussa neljässä minuutissa 15-5 –johtoon, matkalla vastaansanomattomaan 34-16 –numeroihin päättyneeseen ensimmäisen neljänneksen voittoon. Seagulls heräsi vielä otteluun mukaan toisella jaksolla, pyöritellen viidessä minuutissa 19-6 –runin ja kaventaessa kotijohdon kuuteen pisteeseen kymmenminuuttisen puolivälissä.

Katajan vastaus oli kuitenkin jälleen hurja, isäntien paukuttaessa Darryl Bryantin ja Rion Brownin johdolla jakson viimeiset kolme minuuttia ja 45 sekuntia nimiinsä lukemin 15-2. Täten joukkueet siirtyivät Brownin summerin soidessa sukkaan sujahtaneen kolmosen myötä puoliajalle Katajan vakuuttavassa 57-38 –johdossa.

Parhaimmillaan Seagulls ylsi vielä 12 pisteen näköetäisyydelle Katajasta päätösjakson toisella minuutilla, sekä vielä uudestaan jakson puolivälin jälkeen. Todellista uhkaa Katajan kotivoitolle ei enää kuitenkaan syntynyt, isäntien purjehtiessa turvalliseen 105-80 (57-38) –kotivoittoon.

- Teimme nyt asioita, joihin emme edellispelissä kyenneet. Puolustus toimi hyvin, eikä Seagulls pystynyt uhkaamaan meitä toisella puoliskolla, tiivisti Katajan päävalmentaja Greg Gibson.

Katajan tehomiehinä toimivat tupla-tuplaa lähennellyt, joukkueen pisteykkönen Jarekious Bradley (28/9/5 riistoa) sekä 18 pistettä heittänyt Brown. Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös Bryant (17), Ilari Seppälä (15) ja Katajan hyökkäyksen kapellimestari Teemu Rannikko (14/5 syöttöä).

Seagullsin riveistä vahvinta jälkeä tekivät 16 pistettä pussittanut sentteri Devonte Upson, 10 pistettä vajaassa 17 peliminuutissa pyöritellyt Gerald Lee Jr. sekä takamies Antto Nikkarinen (6/6 syöttöä).

Ottelutilastot: Kataja - Seagulls
 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia