Espoo United voittoon Korisliigan kauden 2017/18 avausottelussa

26.9.2017 Sarjanousija Espoo United sai lentävän lähdön liigakauteen 2017/18 isännöidessään Uudenkaupungin Korihaita. United tarjosi kotiavauksessaan Tapiolan Urheiluhallin yleisölle makeaa mahan täydeltä, voittaen jokaisen jakson matkalle vakuuttavaan 92-69 (45-27) –kotivoittoon.

Espoo Unitedin Omar Calhoun oli joukkueensa pisteykkönen, kun espoolaiset ottivat kotivoiton liigakauden avausottelussa. Kuva: Francois Perthuis

Ottelun avausjakso oli vaiherikas ja molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa. Jouko Järvisen tahdittamana 9-2 johtoon vain parissa minuutissa noussut United sai todistaa johtonsa kutistumisen vain pisteeseen jakson puolivälin tienoilla, Korihaiden sentteri Deng Dengin kolmosen kavennettua kotijohdon numeroihin 11-10.

Jakson loppu oli kuitenkin vahvasti kotijoukkueen värinen ja tarjosi alkutahdit kamppailun voittotaistelun kääntymiselle espoolaisten suuntaan. Samuel Haanpään lämmitettyä kätensä ensin vapaaheittoviivalla, nousi United jo ennen jakson loppua 23-10 –johtoon keravalaisen koripallomyllyn tuotoksen kahden kolmosen siivittämänä.

Toisen neljänneksen alkupuolella Korihait osoitti hetkellistä piristymistä ja Chaz Williamsin perättäiset onnistumiset pitivät vierailijat 12 pisteen näköetäisyydellä. Tämän jälkeen United repäisi kuitenkin ratkaisevan tuntuisesti, paukuttaen reilussa kolmessa minuutissa 11-0 –runin ja karaten jo 41-18 –johtoasemaan.

Ottelun toisella puoliajala Korihait osoitti ajoittain merkkejä paremmasta pelaamisesta, mutta voittotaisteluun United ei vierasjoukkuetta enää päästänyt mukaan. Loppulukemat 92-69 pääsi kaunistelemaan ottelun päätöshetkillä Korihaiden pirteästi esiintynyt Williams.

- Kaikki joukkueet ovat vielä alkuvaiheessa, mutta meille oli ilouutinen, että pystyimme tuollaiseen vauhtiin ja positiiviseen esitykseen. Etenkin levypallopelimme toimi niin, että pääsimme vauhtiin, iloitsi Espoo Unitedin päävalmentaja Ville Neva.

Isäntien riveistä kovinta jälkeä sarja-avauksessa tekivät tupla-tuplan vasaroinut Haanpää (22 pistettä/10 levypalloa/3 syöttöä/5 riistoa) sekä espoolaisten ykköstykki, urheilullinen Omar Calhoun (27). Kaksinumeroisille pisteille itsensä heitti myös Honka-kasvatti Okko Järvi (16/5/3/4 riistoa).

Korihaiden riveistä vaikeassa ottelussa nousivat esille energinen Williams (20/3/3/3 riistoa), sekä reilut 33 minuuttia urakoinut Sean O’Brien (15/7).

Ottelutilastot: United - Korihait
 
17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia