30.6.2003 Suomen hallitseva miesten koripallomestari Honka on saanut paikan kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) korkeimmalla sarjatasolla. Espoolaisjoukkueelle myönnettiin maanantaina osallistumisoikeus äskettäin synnytettyyn FIBA Euroopan liigan ns. ”villillä kortilla”.
Kaikkiaan uudessa FIBA Euroopan liigassa pelaa 32 joukkuetta. Joukkueista kahdeksalle paikka myönnettiin villillä kortilla. Hongan lisäksi sarjassa on mukana seitsemän muun maan mestarit.
FIBA Euroopan liigassa pelataan neljässä kahdeksan joukkueen lohkossa kaksinkertaiset sarjat eli 14 runkosarjan ottelua joukkuetta kohden. Kunkin lohkon neljä parasta jatkaa neljännesvälieriin. Pudotuspelejä jatketaan, kunnes jäljellä on neljä joukkuetta. Kyseinen nelikko ratkaisee mestaruuden Final Four –lopputurnausformaatilla.
Hongan alkulohkon vastustajat selviävät lauantaina 19.7., jolloin Saksan Münchenissä järjestetään lohkoarvonnat.
Espoolaisleirissä tieto paikasta otettiin avosylin vastaan. Tosin joukkueen rakennukseen Honka joutuu panostamaan uudelleen.
- Pääsy FIBA Euroopan liigaan merkitsee Hongalle todella paljon. Teimme kovasti töitä paikan saavuttamiseksi. Nyt kuitenkin kovin työ on vasta edessä. Tulevien vastuksiemme budjetit liikkuvat tähtitieteellisissä summissa emmekä voi lähteä soitellen sotaan. Tulemme vahvistamaan joukkuettamme 2-3 uudella kovan luokan pelaajalla. Muutama potentiaalinen vahvistus on jo kiikarissa, valoitti Hongan omistaja Mika Sohlberg.
- Etenkin kotiotteluissa uskon mahdollisuuksiimme näpäyttää huippujoukkueita. Lähdemme liigaan nöyrinä, mutta emme kumartele ketään, Sohlberg jatkoi.
- Paikka FIBA Euroopan liigassa merkitsee pelaajillemme kovaa työurakkaa tulevalla kaudella. Samalla se antaa loistavat näyttömahdollisuudet nuorille pelaajillemme kansainvälisillä parketeilla. Tämä taas tukee mainiosti tavoitettamme saattaa yksi nuori pelaaja per vuosi Euroopan kentille leipäänsä ansaitsemaan.
FIBA perusti äskettäin uuden liigansa vastaukseksi käynnissä olevaan valtataistoon. Eurooppalaisten liigojen yhdistys (ULEB) perusti vuonna 2000 oman liigansa, kansainvälisestä koripalloliitosta irrallaan toimivan Euroliigan. FIBA ja ULEB ovat siitä lähtien käyneet läpi lukuisia neuvotteluita pääsemättä kuitenkaan sopuun. Viimeksi neuvottelut eurooppalaisen koriksen uudelleenyhdistymisestä kariutuivat toukokuussa.
Uuden FIBA Euroopan liigan avulla kansainvälinen koripalloliitto haalii takaisin huippuseuroja juuri niillä etuisuuksilla, joiden puuttumisen vuoksi osa huippuseuroista siirtyi aikanaan ULEB-leiriin. FIBA Euroopan liigassa joukkueilla ei ole osallistumismaksuja. Lisäksi osallistuvat seurat saavat pitää TV-, markkinointi- ja tuotemyyntioikeudet lukuunottamatta sarjan Final Four –lopputurnausta. Seurat pääsevät myös vahvasti mukaan päätöksentekoon. Sarjan johtoryhmään valitaan neljä seurojen ja kolme FIBA Euroopan edustajaa.
FIBA Euroopan liiga pyörähtää käyntiin 22.10.2003 ja päättyy Final Fouriin, joka pelataan 23.-25.4.2004.
Kaikkiaan FIBA:n järjestämiin seurajoukkuekilpailuihin 2003-04 rekisteröityi 135 joukkuetta. Suomesta ei Hongan lisäksi ole muita joukkueita eurokentillä.
|
Maa |
Joukkue |
Sijoitus maan |
|
Belgia: |
Dexia Mons-Hainaut |
3. |
|
Bosnia-Hertsegovina: |
Siroki Brijeg |
1. |
|
Israel: |
Hapoel Ironi Naharia |
2. |
|
Hapoel Tel-Aviv |
7. | |
|
Kreikka: |
Peristeri |
4. |
|
Maroussi |
5. | |
|
Aris |
6. | |
|
Kypros: |
AEL Limassol |
1. |
|
Latvia: |
BC Skonto |
2. |
|
Liettua: |
Alita Alytus |
3. |
|
Puola: |
Anwil Wroclawek |
1. |
|
KK Polonia Varsova |
4. | |
|
Ranska: |
SLUC Nancy |
6. |
|
Paris Basket Racing |
7. | |
|
Saksa: |
TSK Universa Bamberg |
2. |
|
TSV Bayer Leverkusen |
8. | |
|
Serbia ja Montenegro: |
Hemofarm Vrsac |
5. |
|
Turkki: |
Galatasaray Istanbul |
3. |
|
Türk Telekom |
4. | |
|
Ukraina: |
Azovmash Mariupol |
1. |
|
Venäjä: |
Ural Great Perm |
2. |
|
Inics Kazan |
3. | |
|
BC Khimki |
4. | |
|
Viro: |
Tallinnan Kalev |
1. |
| Maa | Joukkue |
Sijoitus maan |
|
Belgia: |
Telindus Oostende |
4. |
|
Kreikka: |
PAOK |
7. |
|
Serbia ja Montenegro: |
Nis Vojvodina Novi Sad |
8. |
|
Suomi: |
Honka, Espoo |
1. |
|
Tanska: |
BC Kööpenhamina |
1. |
|
Ukraina: |
Kiova |
- |
|
Unkari: |
BC Marc Körmend |
1. |
|
Venäjä: |
Moskovan Dynamo |
6. |
Katso myös Koris.net-artikkeli "FIBA Euroopan liiga on syntynyt".
Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.
Korisliigan kauden 2015/2016 jahti Pantteri-patsaasta pyörähtää käyntiin lauantaina 3. lokakuuta kahdella ottelulla, kun Lapuan Korikobrat mittelee Pohjanmaan herruudesta Kauhajoen Karhua vastaan ja Salon Vilpas saa isännöitäväkseen Tampereen Pyrinnön. Sunnuntaina 4. lokakuuta taas Helsinki Seagulls saa vieraakseen Bisons Loimaan Helsingin Jäähallissa pelattavassa ottelussa. Samana päivänä sarjanousija BC Nokia saa ensikasteensa Korisliigaan kotipelissään KTP-Basketia vastaan.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Viime vuonna valmistuneen historiaprojektinsa jatkoksi Suomen Koripalloliitto julkaisi torstaina Korisliiga.fi-nettipalvelun. Uusi sivusto toimii jatkossa koripallon pääsarjojen eli miesten ja naisten Korisliigojen käyntikorttina verkossa.
Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.
Koripallon pääsarjan 73. pelikausi käynnistyy keskiviikkona 3. lokakuuta viiden ottelun voimin. Liigakausi pelataan 12 joukkueen nelinkertaisena sarjana, joka huipentuu toukokuussa 2013 pelattaviin SM-finaaleihin. Pudotuspeleihin selviää kahdeksan joukkuetta. Basket.fi-palvelun kokoaman infopaketin avulla voit päivittää helposti tietosi ennen sarjakauden käynnistymistä.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Keskiviikkona loimaalaisen Nilan Bisonsin riemukkaisiin mestaruusjuhliin päättyneellä Korisliiga-kaudella kirjattiin sarjan uusi katsojaennätys. Jo runkosarjassa uusiksi pistetyt ennätyslukemat (keskiarvo 911) kohosivat pudotuspelien myötä 949 katsojaan ottelua kohden.
Basket.fi-nettipalvelu jatkaa historian kirjoittamista – kirjaimellisesti. Korisliiga-kauden huipentuessa Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten pääsarjahistorian kaikkien pelikausien tiedot tuloksineen ja tilastoineen. Samalla on julkaistu pääsarjassa kautta aikain esiintyneiden pelaajien uratilastot.
Suomen koripallomaajoukkueen eteneminen EM-lopputurnaukseen 16 vuoden tauon jälkeen ja sensaatiomainen menestys – yhdeksäs sija – Liettuassa pelatuissa EM-kisoissa poikivat lajille huimia kasvukäyriä medianäkyvyyden saralla, kertoo Suomen Koripalloliiton tilaama Sponsor Insight –tutkimus.