11.8.2003 Hallitseva Suomen mestari ja paikan FIBA Euroopan liigaan saanut Honka on pistänyt pystyyn kovatasoisen harjoitusturnauksen, joka tulee kantamaan nimeä Opel Cup. Espoolaisjoukkue Honka on tehnyt turnauksen järjestämisestä kolmivuotisen suunnitelman. Ensimmäinen Opel Cup pelataan 19.-21.9.2003.
Hongan ensimmäiseen turnaukseen ottavat osaa kotijoukkueen lisäksi kotimaisista joukkueista kovasti vahvistunut Kouvot sekä Ruotsin mestari Solna Vikings, Viron hopeajoukkue A. Le Coq, Tanskan mestari BF Kööpenhamina ja saksalaisseura Frankfurt Skyliners. Joukkueisiin liittyy suomalaisittain suurta mielenkiintoa, sillä A. Le Coqia edustaa SM-Koriksen vuoden pelaajana 2003 palkittu Petri Virtanen, Solnaa puolestaan luotsaa maajoukkueen kakkosvalmentaja Pekka Salminen ja Frankfurtin peräsimessä häärii toinen suomalainen ammattivalmentaja Gordon Herbert, jonka lisäksi joukkueessa pelaa maajoukkuelaituri Jukka Matinen.
Syyskuun 19.-21. päivinä pelattavan Opel Cupin ottelut pelataan Tapiolan Urheiluhallilla. Kahtena seuraavana vuonna taistelutantereeksi on kaavailtu LänsiAuto Areenaa. Pelissä on maineen ja kunnian lisäksi myös rahapalkintoja. Ensimmäisen vuoden voittaja saa 5.000 euroa, toisena vuonna voittajan potiksi on kaavailtu 15.000 euroa ja kolmantena vuonna peräti 30.000 euroa.
- Turnauksesta tullaan rakentamaan vuosittainen tapahtuma. Uskon siitä tulevan upea startti kaudelle, joka tullaan varmasti noteeraamaan. Oli hienoa, että Opel lähti nimiyhteistyökumppaniksemme ja mukaan rakentamaan kansainvälistä yhteistyötä huippuseurojen kanssa. Ensi vuonna Opel Cupia tullaan laajentamaan ja ottelut pelaamaan LänsiAuto Areenalla, kommentoi Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
Honka valmistautuu parhaillaan paitsi kotimaiseen sarjakauteen myös FIBA Euroopan liigaan, johon se sai paikan ns. villillä kortilla. Hongan lohkossa pelaavat venäläinen Ural Great Perm (2. maan sarjassa 2002-03), KK Polonia Varsova Puolasta (4.), Kiova Ukrainasta (-), TSK Universa Bamberg Saksasta (2.), Hapoel Tel-Aviv Israelista (7.), BS Skonto Latviasta (2.) sekä Antti Nikkilän tähdittämä Aris Thessaloniki Kreikasta (6.).
- Kotiturnaus tulee olemaan erinomainen testi Euroopan liigaa ajatellen, kehui Hongan päävalmentaja Mihajlo Pavicevic.
Samoilla linjoilla oli maajoukkueessakin läpimurron tehnyt pelintekijä Olli Nikitin.
- Kansainväliset pelit kertovat totuuden siitä, miten joukkue oikeastaan osaa koripalloa pelata, Nikitin kiteytti.
Myös ulkomailla valmentavat Salminen ja Herbert olivat tyytyväisiä saadessaan mahdollisuuden tuoda joukkueensa Suomen kamaralle kovatasoiseen turnaukseen.
- Tämän kaltaiset turnaukset tekevät varmasti hyvää suomalaiselle koripalloilulle. Kansainväliset pelit koetaan myös Saksassa erittäin tärkeinä. Harvoin on mahdollista kohdata samaan aikaan yhtä monta pohjoismaista huippujoukkuetta, pohdiskeli Herbert.
- Suomalaisena on aina hienoa pelata kotimaan kamaralla. Kansainväliset ottelut tuovat myös tarvittavaa kovuutta kotimaan sarjaan. Solnan tavoitteena onkin vuoden päästä olla mukana myös Euroopan kentillä, kertoi puolestaan Salminen.
Maanantaina Espoossa pitämässään lehdistötilaisuudessa saatiin lisävalaistusta myös Hongan pelaajapakan koostumukseen tulevalla kaudella. Uusia nimiä ei vielä pöytään lyöty, mutta aikeista kuitenkin kerrottiin. Honka aikoo palkata tulevalle kaudelle kolme ulkomaalaisvahvistusta, joista kaksi lienee amerikkalaisia ja yksi EU-vahvistus. FIBA Euroopan liigassa sallitaan kaksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolista vahvistusta. SM-Koriksessa sen sijaan vain yksi. Näin ollen Honka tuleekin vaihtelemaan todennäköisesti vahvistustaan SM-otteluissa ottelukohtaisesti.
- Vahvistusten nimet selvinnevät ensi viikon aikana. Vakavia neuvotteluita on käyty mm. Stephen Richin kanssa, paljasti Sohlberg.
|
Lohko A |
Lohko B | |
|
BF Kööpenhamina, DEN |
A. Le Coq, EST | |
|
Honka, Espoo |
Frankfurt Opel Skyliners, GER | |
|
Solna Vikings, SWE |
Kouvot, Kouvola |
|
Perjantai 19.9. |
||
|
Kouvot – Opel Skyliners |
17:00 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
Honka – Solna Vikings |
19:30 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
Lauantai 20.9. |
||
|
Solna Vikings – BF Kööpenhamina |
10:00 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
A. Le Coq – Kouvot |
12:30 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
Honka – BF Kööpenhamina |
17:00 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
Opel Skyliners – A. Le Coq |
19:15 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
Sunnuntai 21.9. |
||
|
A3-B3 |
12:00 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
A2-B2 |
14:30 |
Tapiolan Urheiluhalli |
|
A1-B1 |
17:00 |
Tapiolan Urheiluhalli |
Susijengi kirmaa kolme kertaa kotiyleisönsä eteen ennen elo-syyskuun taitteessa Tampereella pelattavaa EM-alkulohkoa. Joukkue käynnistää kotimaaottelukesänsä perjantaina 8.8. Lauri Markkasen kotikaupungissa Jyväskylässä Belgiaa vastaan ja ottaa Espoo Metro Areenalla mittaa 11.8. Belgiasta ja 21.8. Puolasta. Lipunmyynti käynnistyy toukokuun aikana.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut elo-syyskuussa pelattavien EM-kisojen otteluohjelman alkamisaikoineen.
Tampereen Kansiareenan lehterit täyttyvät koripallon EM-kotikisoihin. Susijengin isännöimiin kisoihin on myyty jo yli 50 000 lippua, vaikka kisojen alkuun on yli neljä kuukautta aikaa.
Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.
Susijengin EM-kotikisat Tampereella konkretisoituvat jälleen lisää 27. maaliskuuta, jolloin Suomelle arvotaan EM-kisavastustajat. Lohkoarvonnan jälkeen julkiseen myyntiin tulevat 4. huhtikuuta Day Pass -lippupaketit. Ennakko-ostoksille pääsevät totutusti Koripalloliiton 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat.
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Koripallon katsojan oppaan päivitetyssä versiossa tutustumme koripallon peruspeleihin. Ensimmäisellä kerralla vuorossa on legendaarinen pick and roll, jota käydään lävitse Teemu Rannikon videoiden kautta opastajanaan tuore Suomen nuorten maajoukkueiden päävalmentaja Juha Sten.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.
Korisliigan ja Naisten Korisliigan yhteinen kauden avausinfo järjestetään tänään, torstaina 21.9. klo 12 alkaen Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata livenä useamman eri kanavan välityksellä.
Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.