Espoo Unitedin Jouko Järvinen debytoi räppärinä, videolla tukku suomalaisia koripallokasvoja

14.12.2017 Kahdeksanvuotisen Korisliiga-uran pelannut Espoo United -pelinrakentaja Jouko Järvinen, 30, debytoi räppärinä Spotifyssa julkaistavalla Pihapelit -ep:llä. Artistinimeä ”Joske” käyttävältä Järviseltä julkaistaan laulusta ”Pihapelit, Action, hiki ja veri” musiikkivideo, jossa vierailee tuttuja korisihmisiä aina Susijengin tähdistä vanhoihin Korisliiga-legendoihin.

Musiikkivideoksi valittu kappale osoittaa Josken kiitollisuudenvelan räppäri Brädille, joka lanseerasi sanonnan Susijengi 2.0 -kappaleeseen vuonna 2012.

- Joskus lukioaikoina kirjoittelin riimejä, mutta silloin musiikin tekeminen jäi lopulta haaveen tasolle. Olen aina tykännyt Brädin lauseesta ”kasvatti pihapelit, Action, hiki ja veri”, sillä kyseiseen lauseeseen on tiivistetty hyvin pitkälti koko minun elämäni, Järvinen selventää.

- Pari vuotta sitten remonttia tehdessä kävin ajankuluksi pyörittelemään riimejä päässäni ja huomasin puolivahingossa, että minulla on biisin tarina ja sanat valmiina. Haave heräsi henkiin ja sen jälkeen on treenattu paljon, tehty lisää musiikkia ja nyt on vihdoin aika julkaista materiaalia.

”Pihapelit, Action, hiki ja veri” on kuvattu Pyhtäällä ”Soriksen” koripallokentällä, jota Järvinen kuvailee itselleen kaikkein tärkeimmäksi paikaksi.

- Idea oli myös pyytää videolle mukaan ihmisiä ympäri Suomen koriskenttää. Halusin mukaan nykyajan tähtien ja vanhojen pelikavereiden lisäksi myös vanhempia pelaajia, joita itse ihailin junnuna, sekä korispersoonia, jotka tekevät arvokasta työtä lajin eteen.

Järvisen Pihapelit -ep on kuunneltavissa Spotifyssa.

- EP:llä on paljon korisläppää, mutta biisejä myös muista aiheista. Halusin näyttää heti osaavani räpätä myös muustakin kuin koriksesta. Suosittelen kuuntelemaan EP:n läpi.

”Pihapelit, Action, hiki ja veri” -video on katsottavissa YouTubesta. ”Pihapelit” -ep löytyy Spotifysta.

 
6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

Näytä lisää vastaavia