Pyrinnön päätösjakso kantoi voittoon

31.12.2017 Korisliigan vuoden 2017 viimeisessä ottelussa mittaa toisistaan ottivat Tampereen Pyrintö ja Kauhajoen Karhu. Pyynikin palloiluhallin kotiyleisö sai lentävän lähdön vuoden vaihtumisen juhlintaan, kun Pyrintö pyyhälsi vahvan päätösjakson ansiosta 79-73 (33-43) –kotivoittoon.

Antero Lehto ja Tampereen Pyrintö päättivät vuoden 2017 komeaan kotivoittoon Kauhajoen Karhusta. Kuva: Ville Vuorinen

Karhu näytti karkaavan ottelun voittoon, kauhajokisten lähdettyä päätösjaksolle seitsemän pisteen karkumatkalta. Isäntien kirivaihde nosti Pyrinnön kuitenkin rinnalle ja reilut neljä ja puoli minuuttia ennen päätössummeria jo pisteen johtoon.

Stephen Maxwellin vapaaheitolla Karhu nousi vielä kertaalleen tasatilanteeseen, mutta kamppailun viimeiset kolme minuuttia kulkivat likimain täydellisesti isäntien hallinnassa. Topias Palmin kolmonen ja härkämäisen Devonne Gilesin kahden pisteen kori venyttivät kotijohdon viiteen pisteeseen viimeiselle kahdelle minuutille siirryttäessä, eikä Pyrinnön puolustus tämän jälkeen antanut Karhun enää kuroa eroa kolmea pistettä pienemmäksi.

- Lassi Kilpisen energia ja tahto voittaa ottelu oli iso asia ottelun toisella puoliajalla. (Antero) Lehto totesi hyvin ottelun jälkeen kopissa, että oli helppo tulla neljännellä jaksolla kehiin ja vaan pelaamaan, kun Lassi oli hoitanut homman, Pyrintö-luotsi Sami Toiviainen kommentoi.

Isäntien voiton takuumiehinä toimivat eilisen koitoksen tavoin Juan’ya Green (21), sekä Greenin kanssa samaan pistesaaliiseen yltänyt Kenneth Manigault (21/6/3 syöttöä/2 riistoa).

Karhun Bojan Sarcevic taituroi 10 pistettä, 7 levypalloa ja 8 koriin johtanutta syöttöä, Gregory Manganon pussittaessa 22 pistettä ja kahmiessa 8 levypalloa.

 
17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia