1.12.2010 Suomen Koripalloliitto on valinnut Korisliigan marraskuun pelaajaksi KTP-Basketia edustavan amerikkalaissentteri Jerald Fieldsin. Hurjilla teholukemilla mellastaneen Fieldsin tähdittämä KTP voitti kuukauden kaikki kuusi otteluaan.
Koko kauden otteitaan parantanut Jerald Fields löysi tehonsa marraskuussa, jonka sarjakärki KTP-Basket selvitti tappioitta. Kuva: Matti Koskinen.
Järkälemäinen Fields on parantanut otteitaan kauden edetessä ja marraskuussa hän oli jo lähes pitelemätön. Marraskuun aikana hän tehtaili keskimäärin 20,3 pistettä. Pisteensä Fields viimeisteli erinomaisilla kahden (62,3 %) ja kolmen (50,0 %) onnistumisprosenteilla. Kaukoheittotaidon lisäksi Fields demonstroi monipuolisuuttaan ja pelitajuaan 4,0 syötön keskiarvollaan.
201-senttisen ja 110-kiloisen Fieldsin tehot osoittivat marraskuussa lukemaa 25,8, jolla hän pesi kaikki muut kuukauden pelaajan tittelistä kisailleet. Oma lukunsa oli Fieldsin plusmiinus-tilasto, joka oli ottelua kohden huimat 23 pistettä plussalla. Plusmiinus-tilasto kuvastaa pelitilanteen kehitystä pelaajan ollessa kentällä.
KTP siirtyi joulukuulle 11 ottelun voittoputkessa. Se on hävinnyt kauden 16 ottelustaan vain yhden ja pitää hallussaan sarjan ykköspaikkaa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.