21.1.2011 Korisliigaa viime viikkoon asti lähes koko kauden johtanut KTP-Basket kärsi perjantain ainoassa liigapelissä jo kolmannen peräkkäisen tappionsa. Kauhajoen Karhu otti puolestaan kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa lyötyään KTP:n 93-84 (42-40) -tuloksella.

Jeremiah Woodin Karhu kellisti KTP:n. Kuva: Francois Perthuis.
Tasaisen pelin ratkaisu tapahtui päätösjakson puolivälin vaiheilla, kun Karhu nykäisi 12-0 -jakson ja nousi pisteen tappioasemasta 11 pistettä edelle. KTP ei ehtinyt enää kuromaan tuota eroa kiinni.
- Peli sujui pitkälti käsikirjoituksemme mukaan. Aina kun pystyimme pitämään tempoa yllä, saimme myös pelin haltuumme. Iso osa voitosta rakentui Steffan Johnsonin heittopelillä. Tiesimme että hän on hyvä heittäjä, mutta hän onnistui heitoissaan vasta nyt ensimmäisen kerran. Myös puolustuspään kova työntekomme pohjusti voittoa, kommentoi Karhun valmentaja Ari Tammivaara.
Voittajien tehoparin muodostivat joulutauon jälkeen joukkueeseen liittyneet Johnson ja Walter Baxley. Johnson heitti 30 ja Baxley 31 pistettä.
KTP:n tehokkaimpia olivat Mikael Holme 20:llä ja Sefton Barrett 19 pisteellä.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.