5.3.2011 Lahden voittaessa Namikoiden ottelussa lauantaina Lappeenrannan, heitti lahtelaisten Pasi Pekkola 21 pistettä. Samalla 29-vuotias, kaksinkertainen Suomen mestari Pekkola pelasi 300. runkosarjaottelunsa Korisliigassa.

Pasi Pekkola oli juhlaottelussaan oivalla pelipäällä. Kuva: Francois Perthuis.
Peliuransa Pekkola aloitti ylimmällä sarjatasolla kasvattajaseurassaan Namika Lahdessa lokakuussa 1999 ottelussa Äänekosken Huimaa vastaan. Nyt hänellä on menossa 10:s liigakausi. Lahden lisäksi Pekkola on urallaan edustanut pääsarjassa myös Karkkilan Componentaa ja Porvoon Tarmoa.
Pasi Pekkolan yhden ottelun piste-ennätys on 23 ja uran yhteispinnamäärä 1629 (keskiarvo 5,4). Hänellä on Lahden riveissä kaksi Suomen mestaruutta, vuosina 2000 ja 2009 sekä yksi Suomen cupin voitto vuodelta 2000. Pudotuspelejä Pekkolalle on kirjattu 21 ja niissä 27 pistettä.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.