8.9.2005 Keskiviikkona 7.9. allekirjoitetun sopimuksen mukaan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) osti kaikki Axfood AB:n (publ.) omistamat Suomen Spar Oyj:n osakkeet.
Kaupan toteuttamisen jälkeen SOK:n hallussa on 69,3 % osakepääomasta ja 75,2 % äänimäärästä. SOK on myös sopinut ostavansa Suomen Sparin osakkeita tietyiltä muilta suurimmilta osakkeenomistajilta.
Näin ollen Koripalloliiton yhteistyökumppanin Suomen Spar Oyj:n omia myymälöitä aletaan muuttaa osakekauppojen toteuttamisen jälkeen S-ryhmän ketjumyymälöiksi.
Koripalloliitto ja miesten SM-yksikkö on seurannut tilanteen kehittymistä ja viime perjantaina jo tiedotettiin, että tuleva miesten pääsarjakausi pelataan nimellä Korisliiga.
- Yhteistyösopimus Suomen Sparin kanssa päättyy. Yritysjärjestely näkyy koripallokentillä, siten että Spar -nimi poistuu kentän mainoksista ja pelaajien paidoista, kertoo miesten SM-yksikön puheenjohtaja Jorma Sinkkilä.
Korisliiga alkaa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.