Lappeenrannan NMKY solminut kaksi uutta pelaajasopimusta

5.8.2005 Hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY on tehnyt kaksi uutta vuoden mittaista pelaajasopimusta. Joukkueeseen on kiinnitetty liettualainen Andrius Montrimas sekä ruotsalainen Yasin Mertzoug.

Andrius Montrimas, 24, liittyy joukkueeseen syyskuussa. 195-senttinen laitapelaaja on edustanut maataan 18- ja 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän oli mukana myös Euroopan mestaruuskisoissa vuonna 2000.

Hyväksi puolustuspelaajaksi luonnehdittu Montrimas on opiskellut ja pelannut vuosina 2001–2005 Yhdysvalloissa Birminghamin yliopistossa. Ennen siirtymistä Yhdysvaltoihin hän valmistui Sarunas Marciulionisin koulusta Vilnassa.

Montrimas osallistui kesällä Baltian joukkueessa ammattilaisturnaukseen Franfurtissa pelaten 31 minuuttia per peli. Pisteitä syntyi 13,3 keskiarvolla ja levypalloja hän noukki neljä ottelua kohden.

- Kun mies on Liettuan maajoukkuepelaaja, niin odotukset ovat namikassa kovat, kertoi päävalmentaja Mika Turunen.

Aikaisemmin tällä viikolla Lappeenranta teki vuoden mittaisen sopimuksen ruotsalaisen pelintekijän Yasin Mertzoughin kanssa. 26-vuotias takamies on pelannut yhdeksän kautta Ruotsin pääsarjassa. Viime kauden hän edusti Solnaa pelaten 30 min ottelua kohden ja tehden keskimäärin 12,8 pistettä ja 2,9 levypalloa ottelua kohden.

Hallitsevalla Suomen mestarilla on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta. Syksyn ohjelmaan kuuluu useita kansainvälisiä otteluita. Lappeenrantalaiset osallistuvat turnauksiin Virossa sekä Ruotsissa ennen sarjakauden alkua. Tavoitteet ensi kaudelle ovat selvät.

- Haluamme Suomessa pelata mitaleista, mutta samalla myös päästä Fiban Eurocup Challengessa ainakin kahdeksan parhaan joukkoon, Turunen selvittää.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Henkilöt

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia