7.9.2005 Katrina-hirmumyrskyn vaikutukset ulottuvat myös Suomen koripallokentille. Kolme viikkoa sitten Namika Lahti teki sopimuksen Anthony Johnsonin kanssa. Johnson on kotoisin New Orleansista ja hänen perheensä asuvat kaupungissa tulvatuhoalueella.
Johnsonin oli määrä saapua Suomeen torstaina, mutta Lahteen saapui vain Jonathan Jones.
- Aika rankkaa. Kukaan ei ole saanut Johnsoniin yhteyttä. Toivottavasti hän löytyy kunnossa, Namika Lahden päävalmentaja Lars Ekström kertoo Etelä-Suomen Sanomissa.
Ekström sanoo, että Johnsonin perheessä oli ongelmia jo ennen hirmumyrskyä. Lahdessa rakenneltiinkin jo mahdollisuutta, että mies saapuisi Suomeen aiottua myöhemmin. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi.
- Vaikka Johnson löytyisikin, niin hänen elämänsä on siinä vaiheessa, että ei varmaan tule ensimmäiseksi mieleen lähteä Suomea pelaamaan koripalloa, Ekström toteaa.
NMKY-henkeen Ekström kuitenkin ajattelee vaikealla hetkelläkin ihmislähtöisesti. Jos ja kun Johnson löytyy ja häneltä on koti tuhoutunut, niin on selvää, että hän tarvitsee töitä uutta alkua varten.
- Tässä voisi ajatella vain bisnestä ja ottaa vain uuden miehen tilalle. Me olemme kuitenkin ehdottaneet agentille, että Johnsonilla on meillä taattu sopimus ensi vuodeksi, jos hän ei ole muuta elokuuhun mennessä löytänyt, sanoo Ekström.
Korisliiga käynnistyy lokakuun alussa, joten Ekströmin on lähdettävä etsimään uutta vahvistusta. Yksi vaihtoehdoista on Robert Brown, joka kielsi aiemmin Namikan kanssa tekemänsä sopimuksen. Asia on nyt harkinnassa uudelleen.
Ekström kertoo Etelä-Suomen Sanomissa, että Brown on ottanut yhteyttä ja selitellyt tilannetta. Näyttää siltä, että hän joutui agentin huijaamaksi ja kyseinen agentti on kadonnut täydellisesti.
Brown ei ole kuitenkaan ainoa lahtelaisten vaihtoehto, sillä Ekströmin kiikarissa on ollut 203-senttinen laituri. Namika pyrkii saamaan toisen amerikkalaisvahvistuksen Lahteen kahden viikon kuluessa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.