Paikallispeli Pussihukat – Honka tänään suorana Urheilukanavalta

30.1.2006 Piristynyt Pussihukat kohtaa tänään kotisalissaan Espoon Hongan. Vauhdikas koripalloilta alkaa klo 18:00 ennakkotunnelmilla ja jännittävä paikallispeli pääsee käyntiin klo 18:30. Veikkauksen Live –vedonlyönti tuo lisäjännitystä sähköiseen otteluun.

Kahdeksan päivän sisällä neljännen ottelunsa pelaava Honka matkustaa paikallispelin merkeissä Vantaalle. Honka juoksee Myyrmäen parketille revanssi mielessään, sillä kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi marraskuussa Vantaalla hukkalauman kotivoittoon luvuin 113–105.

Reilu kuukausi myöhemmin Tapiolan Urheiluhallissa Pussihukat taipui suurinumeroisesti 112-85. Vantaalaiset ovat olleet koko tammikuun hyvässä iskussa. Joukkueella on menossa viiden ottelun mittainen voittoputki.

- Odotettavissa on tiukka vääntö. Olemme pelanneet kotikentällä hyvin ja viime aikoina myös puolustuspelimme on parantunut. Jos Honka pääsee kontrolloimaan pelin tempoa, niin silloin pelistämme tulee vaikeampaa, ennakoi ensimmäistä kauttaan Pussihukkien päävalmentajana toimiva Antti Papinaho.

Viimeksi Myyrmäen Urheilutalossa molemmat joukkueet rikkoivat sadan pisteen rajan. Papinahon mukaan myös tänään voidaan nähdä paljon koreja.

- Molemmat joukkueet pitävät vauhdista ja ovat hyvin heittäviä joukkueita, ei siis sinänsä olisi ihme, jos suurehkot pistelukemat pelin jälkeen taululla näkyisivätkin, sanoo Papinaho.

- Puolustus ja levypallopeli tulee kuitenkin olemaan meidän teemat otteluun valmistautumisessa. Tim Kisnerin ja Monte Cummingsin vartioitiin tullaan kiinnittämään huomiota. Hongan pitkässä päässä Kimmo Muurisen vahva peruspelaaminen yritetään myös puolustaa pois, Papinaho suunnittelee. 

TV-peli vedonlyönnissä

Pussihukat-Honka on Veikkauksen Pitkävetolistalla sekä Päivän Parin kohteena. Näitä pelejä voit pelata aina 18:25 asti. Ottelun aikana voi lyödä lisää vetoa Live –vedonlyönnin kautta.

Live-vedon ideana on veikata sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eli esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tekee ottelun avauskorin, kumpi johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jne. Kohteet aukeavat pelin edetessä ja ne sisältävät tulosvaihtoehtoja, joille on määritelty kiinteät kertoimet.

Live-vetoa voi pelata joko internetin välityksellä tai puhelimitse wapilla. Pelaamista varten pelaajalla tulee olla OnNet-pelitili, josta raha siirretään erilliseen pelikukkaroon. Pelivuorokauden aikana pelikukkaroon voi siirtää enintään 100 euroa ja Live-vedon suurimmaksi yksittäiseksi panokseksi on määritelty 20 euroa.

Lisätietoja sekä kertoimet voit tarkistaa http://www.veikkaus.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia