28.5.2011 Pitkin kevättä pelikuvioitaan miettinyt Roope Ahonen, 20, pelaa ensi kaudellakin Korisliigaa kasvattajaseuransa Salon Vilppaan paidassa. Vilpas ja Ahonen solmivat vuoden mittaisen sopimuksen, johon sisältyy ulkomaan optiopykälä. Kesäkuussa 21 vuotta täyttävän Ahosen syntyneen sopimuksen myötä Vilppaan kotimaisten pelaajien haku on päätöksessä.

Roope Ahonen jatkaa Salon Vilppaassa yksivuotisella sopimuksella.

Ahonen on mukana myös Suomen universiadiryhmässä. Kuvat: Francois Perthuis ja Tuomas Venhola.
- Olen enemmän kuin tyytyväinen Roopen päätöksestä jatkaa uraansa Vilppaassa. Uskon, että päätös on oikea pelaajan kehityksen kannalta. Täällä Roopelle on tarjolla todella iso pelillinen rooli, ja nyt hänellä on mahdollisuus myös harjoitella itsensä siihen kuntoon, että paikka Euroopan kentille avautuu tulevaisuudessa, toteaa Liettuasta naisten maajoukkueturnauksesta tavoitettu päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Roope Ahonen myöntää, että juuri Tupamäen vuoksi kelkka kääntyi lopullisesti Vilppaan voitoksi.
- Olen ollut pari kertaa mukana Mikon treeneissä, ja muutenkin palaute harjoittelusta on ollut todella positiivista. Kun seura on hoitanut asiat hienosti ja on aina ollut valmis tukemaan minua, päätös oli tällainen. Lopullinen päätös ei ollut missään mielessä helppo, ja ajatukset vaihtelivat lähes päivittäin, Ahonen kertoo.
Omasta roolistaan Vilppaan takakentällä Roope toivoo mahdollisimman suurta ja monipuolista.
- Pelaan ihan mielelläni molempia takamiehen paikkoja, mutta ykköspaikan roolin koen luonnollisempana vaihtoehtona. Kakkostakin olen toki pelannut, mutta eniten kehitettävää lienee juuri pelinjohdon kanssa. Kirkkain tavoite on auttaa Vilpas pudotuspeleihin, Ahonen paljastaa.
Ahosen sopimuksessa on pykälä, joka sallii seuran ja pelaajan yhteisellä päätöksellä siirtymisen ulkomaille vuodenvaihteeseen saakka.
- Olen asettanut itselleni selkeät tavoitteet. NBA on tietysti joka pojan unelma, mutta se ei ole kohdallani realistinen. Euroopan kentät kiinnostavat, ja nyt tehdään rajusti töitä, että sinne päästään. Minulla on kreikkalainen agentti, joka seuraa tilannetta. Espanja ja Italia ovat listan kärkipäässä, mutta esimerkiksi Pohjoismaat eivät ole vaihtoehtona. On mahdollista, että paikka aukeaa jo tällä kaudella, mutta todennäköisempää on kuitenkin, että pelaan kauden täällä. On kiva jatkaa tutussa kasvattajaseurassa ja nyt tehdään hommia Vilppaan menestyksen hyväksi, Roope pohtii.
Roope Ahosen kesästä on tulossa hieman erilainen kuin mihin on totuttu. Nuorten maajoukkueet ovat yleensä pitäneett nuoren miehen pois Salon katukuvasta lähes koko kesän, mutta nyt aikaa treenaamiseen joukkueen mukana jää enemmän. Heinäkuussa on toki edessä kahdet leiritykset Kiinan Universiaadeihin matkaavan joukkueen kanssa.
- Valitussa ryhmässä on 15 pelaajaa, joista 12 lähtee Aasiaan. Tavoite on, että Roope Ahonen on tuossa Ari Tammivaaran valmentamassa ryhmässä. Kiinassa Suomen alkulohkossa on mm. USA, joten olisi hieno päästä vääntämään tulevien NBA-miesten kanssa, Ahonen unelmoi.
Minkälaisen tutkaparin Roope Ahonen haluaisi vierelleen Amerikasta?
- Viime kaudella miestä vaihtui vierellä jatkuvasti, ja se sekoitti jonkin verran myös omaa peliäni. Toivomuslistalla on hyvä joukkuepelaaja, sellainen Charlie Burgess -tyyppinen takamies, Ahonen paljastaa.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.