13.7.2006 Viime kaudella sekä Suomen mestaruuden että Suomen cupin voittanut Lappeenrannan NMKY on vahvistanut joukkuettaan kahdella amerikkalaispelaajalla. Uusien tulokkaiden nimet ovat Michael Cuffee ja Lucious Wagner.
Lucious Wagner on 194-senttinen ja 25-vuotias takamies, jonka LrNMKY hankki pelinjohdollisiin tehtäviin. Suomeen Wagner siirtyy Hollannin pääsarjasta, jossa hän edusti kuluneella kaudella pääsarjajoukkue Woon Aris Leeuwardenia. Wagner nappasi syöttökeskiarvollaan 6,9 sarjan paremmuustilaston kolmossijan. Pisteitä syntyi 15,6 ottelukohtaisella tahdilla ja levypalloja Wagner napsi 3,5.
Wagner valmistui NCAA-ykköstason yliopistosta Evansvillesta 2005.
- Wagner on luova pelinjohtaja. Namika tulee nopeuttamaan peliä, joten pallon ylöstuonti ei voi olla hidasta pomputtelua, vaan pallon on liikuttava. Takamiehen valinta oli tärkein hankinta sen jälkeen, kun Pasi Riihelä teki kahden vuoden sopimuksen Namikaan, kertoi Lappeenrannan päävalmentaja Mika Turunen suunnitelmistaan ja tuoreesta hankinnastaan.
Pieneksi laitahyökkääjäksi LrNMKY on kiinnittänyt Tanskan sarjasta siirtyvän Michael Cuffeen.
Cuffee on 23-vuotias ja 195-senttinen laituri. Hän valmistui Middle Tennesseen yliopistosta vuonna 2005. Viimeisellä kaudellaan Cuffee nakutti 14,3 pistettä ja otti 7,4 levypalloa ottelua kohden. Viime kauden Cuffee pelasi Tanskan pääsarjassa Bakken Bearsin riveissä, jossa vastaavat teholukemat olivat 19,9 pistettä ja 7,6 levypalloa.
- Cuffee on aggressivinen pelaaja, joka menee tilanteisiin kovaa ja omaa hyvän ponnistusvoiman, Turunen luonnehti.
Ennen Cuffeeta ja Wagneria LrNMKY on vahvistanut ensi kauden pelaajikseen Mika Haakanan, Lasse Hintsalan, Pasi Riihelän ja Kimmo Tolvasen. Kesäharjoittelussa on lisäksi mukana seitsemän omaa junioria.
- Vahvistuksia on tulossa lisää korin alle, jonne etsitään kahta vahvaa vääntäjää, Turunen suunnitteli.
Tavoitteekseen Lappeenrannan NMKY on asettanut kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruuden.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.