28.7.2006 Miesten Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt alkavaa pelikautta koskevan sopimuksen 24-vuotiaan ja 204-senttisen Gerrit Brigithan kanssa. Brigitha on Mid American –konferenssia viime vuosina hallinneen Central Michiganin yliopiston kasvatti.
Brigitha oli joukkueensa kapteenin roolinsa lisäksi joukkueensa paras pisteissä ja levypalloissa. Viimeisellä yliopistokaudellaan (2003-04) hänen tilastokeskiarvonsa olivat 17,1 pistettä ja 6,9 levypalloa 32 minuutissa.
Viimeiset kaksi kautta Brigitha on viettänyt lähinnä Espanjassa, maan kakkos- (LEB) ja kolmossarjassa (LEB 2).
- Gerrit on juuri sen tyyppinen iso mies, jota haimme USA:sta. Iso ja vahva, mutta silti hyvin liikkuva. Emme joutuneet tekemään ratkaisua pelkästään videoiden perusteella, vaan saimme hänestä tarkempia tietoja entisiltä pelikavereilta, Ville Kaunistolta ja Tim Kisneriltä, kommentoi tyytyväinen päävalmentaja Jukka Toijala tuoreinta vahvistustaan.
Brigitha saapuu Suomeen elo-syyskuun vaihteessa.
Kouvoilla on tällä hetkellä lisäksi sopimukset ensi kaudeksi Tuomas Iisalon, Petri Jaakkolan, Samu Kaaresvirran, Juho Kailion, Olli Kannisen, Sami Laaksosen, Sakari Salmisenja Chris Sandyn kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.