2.8.2006 Suomen koripallomaajoukkueessa tällä viikolla Tampereella PM-kisoja pelaava Aki Ulander, 24, siirtyy Namika Lahden riveistä Ruotsin pääsarjaseura Salleniin. Espoon Hongassa keväällä 2003 Suomen mestaruuden voittanut 209-senttinen sentteri on solminut Sallénin kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen.
Ulanderilla oli Lahden sopimuksessaan pykälä, joka mahdollisti siirtymisen ulkomaille.
- Olen hakenut koko ajan ammattilaissopimusta ja nyt löysin sellaisen paketin, mihin halusin tarttua. Muutan perheineni Upsalaan heti, kun maajoukkuekausi on saatu syksyllä päätökseen, kertoo Ulander.
Christer Stjernroosin uudeksi valmentajakseen pestannut Sallén jäi viime keväänä niukasti Ruotsin liigan pudotuspelien ulkopuolelle.
Sallén on vahvistanut rivejään Ulanderin lisäksi myös kahdella muulla isolla miehellä, 208-senttisellä virolaisella Reinar Hallikilla ja häntä viisi senttiä lyhyemmällä ruotsalaisella Titi Spasojevicillä.
- Hallik on sisäpelaaja, mutta Spasojevic viihtyy enemmän laitahyökkääjänä, tietää Ulander uusista joukkuekavereistaan.
Ulander siirtyi Espoon Hongasta viime kaudeksi Namika Lahteen. Hän heitti Korisliigan runkosarjassa keskimäärin kahdeksan pistettä ja otti 7,5 levypalloa. Kymmenessä pelaamassaan pudotuspeliottelussa Ulanderin tehot olivat 6,8/5,3.
Ennen Lahden kauttaan Ulander ehti pelata keväällä 2005 kaksi kuukautta Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.