3.8.2006 Viime kaudella Korisliigajoukkue Vantaan Pussihukkia edustanut 203-senttinen Marc Axton siirtyy Joensuun Katajaan tulevaksi pelikaudeksi. Päättyneellä kaudella amerikkalaisen nimi löytyi liigan runkosarjan 20 parhaan tilastoista sekä pisteissä että levypalloissa.
23-vuotiaalla Eastern Washington Universityn kasvatilla on kaksoiskansalaisuus (CAN-USA), mikä on mahdollistanut hänelle edustustehtäviä myös Kanadan maajoukkueessa.
Viime kaudella Axton pelasi ja aloitti viisikossa jokaisen ottelun ”hukkapaidassa”. Korisliigan runkosarjassa peliminuutteja kertyi keskimäärin 34,5, joiden aikana hän upotti keskimäärin 22,1 pistettä (paremmuustilaston 4.). Levypalloja Axton keräsi keskimäärin 6,3, joka oikeutti paremmuustilaston sijalle 15. Sarjan 20 parhaan listoilla Axton esiintyi lisäksi vapaaheittotarkkuudellaan 83,4 % (9.), 3 pisteen heittotarkkuudellaan 40,5 % (15.) ja heiton torjunnoillaan 0,48/ottelu (19.).
- Laitoin merkille kuinka hommat tuntuivat viime kaudella Katajassa toimivan, elokuun lopulla Joensuuhun muuttava Axton kertoo Katajan lehdistötiedotteessa.
- Olen sopimuksen syntymisestä todella innoissani ja valmis aloittamaan taistelun mestaruudesta.
Päävalmentaja Timo Heinonen on myös tyytyväinen.
- Oikeastaan voisi sanoa, että Marc on meille täydellinen vaihtoehto vahvistuksen paikalle. Hän juuri sellainen iso laitahyökkääjä, jota haimmekin.
Heinonen kumoaa väitteet Axtonin ominaisuuksista pelkkänä heittäjänä.
- Marc on todella monipuolinen pelaaja. Hän pystyy pelaamaan hyökkäyspäässä tehokkaasti sekä ulkona että sisällä. Myös puolustuspäässä Marc on hyvä, minkä hän osoitti viimeistään pudotuspelisarjassa meitä vastaan viime keväänä.
Kataja voitti Pussihukat puolivälierävaiheessa voitoin 3-1. Axton tehtaili tulevaa joukkuettaan vastaan 18,8 pistettä ottelua kohden.
Axtonin sopimuksen myötä Katajalla on kasassa kahdeksan pelaajan nippu, kun myös varusmiespalveluksensa aloittaneen takamies Janne Kinnusen jatko seurassa on varmistunut. Joensuulaisseuran sopimuspelaajat, Axtonin lisäksi, ovat Clifton Jones, Anssi Kinnaslampi, Kinnunen, Jyri Lehtonen, Sami Lehtoranta, Ville Vesala ja Petri Virtanen. Pelureista Lehtoranta ja Virtanen edustavat parhaillaan Suomen maajoukkuetta PM-kisoissa Tampereella.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.