11.6.2011 Viime keväänä ensimmäisen kerran Korisliigan pudotuspeleihin edennyt Kauhajoen Karhu on solminut yksivuotisen sopimuksen Jussi Eskolan kanssa. Pääsarjauransa aikana ToPoa, Team Componentaa, Joensuun Katajaa ja kotkalaista KTP:ta edustanut 189-senttinen Oulun NMKY:n kasvatti tunnetaan erityisesti puolustuspelaamisestaan.

Oululaislähtöinen puolustusekspertti Jussi Eskola edustaa ensi kaudella Kauhajoen Karhua. Kuva: Kai Kilappa.
- Jussi on kova puolustamaan, joka sopii meidän kuvioihimme - tarkoituksemme on puolustaa armottomasti koko kentän mitalla, jolloin vastustajan korinteko on mahdollisimman vaikeaa, kertoo Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.
- Lisäksi Jussi omaa hyvän heiton ja armottoman taisteluasenteen, Tammivaara jatkaa.
Eskola viimeisteli viime kaudella keskiarvoikseen 4,6 pistettä, 1,7 levypalloa ja 0,8 syöttöä 18,5 minuutissa ottelua kohden. KTP:n avausviisikkoon kuulunut Eskola kairasi kolmosensa koriin 36,2% tarkkuudella.
Eskolan lisäksi Karhulla on voimassa sopimukset ensi kaudesta Vesa Mäkäläisen, Ilkka Vuoren, Eldar Skamon, Aleksi Huuskosen, Henri Hirvikosken ja Henry Umorun kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.