Hongan Cummings kuntoutunee pudotuspeleihin

16.3.2007

Korisliigan runkosarjassa toiseksi sijoittuva Espoon Honka on saanut ilouutisia sairastuvalta. Takareisivamman vuoksi pitkään sivussa ollut amerikkalaislaituri Monte Cummings on saanut lääkäriltään luvan aloittaa harjoittelun ensi maanantaina ja kuntoutunee täyteen pelikuntoon pudotuspeleihin mennessä.

Espoolaisseuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen solmineelta 30-vuotiaalta ja 193-senttiseltä Cummingsilta jää vielä väliin Hongan viimeinen runkosarjan kotiottelu lauantaina Tampereen Pyrintöä vastaan.  

- Lähdemme siitä, että Cummings pelaa ensi viikon vierasotteluissa ToPoa ja Kouvoja vastaan. On tärkeää, että hän saa taas pelituntumaa alle ennen playoff-vaihetta, sanoo Hongan manageri Sampsa Rekonen. 

Tammikuun lopussa pelatun Korihait-ottelun alkuverryttelyssä reitensä loukannut Cummings on odottanut malttamattomana paluutaan parketeille.  

- En muista, milloin olisin missannut edes yhtä peliä loukkaantumisen vuoksi. Nyt näitä pelejä ehtii kertyä jo 12 ennen tulevan keskiviikon ToPo-ottelua. Olen virtaa täynnä ja haluan päästä taas tositoimiin. Teen omalta osaltani kaikkeni, että Honka voittaa Suomen mestaruuden, lupaa Cummings. 

Kimmoisan Cummingsin tilillä on tällä kaudella 30 ottelua, joissa hän on heittänyt keskimäärin 17,8 pistettä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Takareisivammasta kärsinyt Monte Cummings on saanut lääkäriltä luvan aloittaa ensi viikolla harjoittelun. Kuva: Tuomas Venhola.