24.3.2007 KTP Basket käynnisti ensi kauden joukkueen kokoamisen pudotuspelien kynnyksellä vauhdikkaasti. KTP ja joukkuetta valmentava Ray Ailus ovat allekirjoittaneet kahden vuoden jatkosopimuksen. Myös Korisliigan kirkkaimpien tähtipelaajien joukkoon palannut Toni Ilmonen on solminut kaksi seuraavaa kautta kattavan jatkosopimuksen.
Kolmatta kauttaan Korisliigassa valmentava Ailus kertoo viihtyneensä Kotkassa erinomaisesti. Kausi on Ailukselle ensimmäinen Kotkassa. Aiemmilla kausilla hän valmensi UU-Korihaita ja Aura Basketia.
– Kotkassa ihmiset ovat mukavia ja täällä on puitteet koripallon pelaamiseen kunnossa. Harvalta joukkueelta löytyy taustaryhmästä erikseen huoltaja, joukkueenjohtaja, lääkäri, hieroja ja fysioterapeutti. Aloittaessani SM-sarjassa kolme vuotta sitten tein yksin näitä kaikkia, Ailus lateli Kymen Sanomissa.
Ailus valittiin äskettäin Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusryhmään. Hän suorittaa parhaillaan Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkintoa.
Jo uran 11. kauttaan Korisliigassa ja toista kauttaan Kotkassa pelaava Toni Ilmonen on paukuttanut kuluvalla kaudella 12,9 pistettä ottelua kohden. Äänekosken Huiman 187-senttinen kasvatti on sarjan tarkin vapaaheittäjä (87,6 %) ja kolmoskaaren takaa Ilmosen heitot ovat uponneet neljänneksi tarkimmin (44,3).
Lauantaina Korisliigan runkosarjaurakkansa muiden joukkueiden lailla päättävä KTP tulee sijoittumaan neljän parhaan joukkoon ja lähtee näin puolivälieriin kotikenttäedun turvin.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.