12.4.2007 Korisliigan välierissä parhaillaan palaava Espoon Honka rakentaa tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti ja kantavalle pohjalle. Honka on solminut pitkät jatkosopimukset päävalmentajansa Mihailo Pavicevicin, 49, ja joukkueensa kapteenin, maajoukkuemies Jukka Matisen, 28, kanssa.
- Pavicevicin kanssa on tehty viiden ja Matisen kanssa kolmen vuoden jatkosopimukset. Lisäksi solmimme jo helmikuussa kahden vuoden jatkosopimuksen amerikkalaispelaaja Monte Cummingsin kanssa. Heidän ympärilleen on jatkossa hyvä rakentaa menestyvä Honka, jossa jatkaa toivon mukaan myös moni muu nykyjoukkueessa oleva pelaaja, sanoo Hongan puheenjohtaja Mika Sohlberg.
Kasvattajaseurana tunnettu Honka panostaa tulevaisuudessa entistäkin voimakkaammin nuorten pelaajien kehittämiseen.
- Pavicevicin työpanoksesta 50 prosenttia painottuu edustusjoukkueen valmennukseen ja toinen puoli nuorten pelaajien koordinointiin Honka-lukiossa sekä Honka Akatemiassa. Jo ensi kauden alussa edustusjoukkueen rinkiin nostetaan ainakin aamuharjoitusten osalta 3-6 sellaista tulevaisuuden pelaajaa, jotka ovat syntyneet 1990-luvun alkupuolella, kertoo Sohlberg.
Sohlbergin mukaan pitkä jatkosopimus syntyi luontevasti Honkaa jo seitsemättä kautta valmentavan Pavicevicin kanssa.
- Molemmat tuntevat toistensa työskentelytavat ja ovat niihin tyytyväisiä.
Viiden vuoden jatkosopimuksella haluttiin samalla taata myös työrauha puolin ja toisin.
Montenegrolaisvalmentaja Pavicevic on erittäin tyytyväinen ratkaisuun.
- Pitkä sopimus kertoo siitä, että minuun luotetaan ja että minua arvostetaan. Se painoi valintaani tehdessä enemmän kuin muut tarjoukset.
- Tämä merkitsee samalla sitä, että tulevaisuuteni on Suomessa. Päätös ei ollut helppo, mutta sitä helpotti se, että viihdyn hyvin Suomessa ja Hongassa.
Pavicevic on luotsannut Hongan jo kolme kertaa Suomen mestariksi. Neljäs mestaruus on haussa tänä keväänä ja lisää edelleen seuraavina vuosina.
- Haluan pitää Hongan kaudesta toiseen Suomen huipulla. Samalla haluan kasvattaa joukkueeseeni pelaajia Petteri Koposen malliin. Toivon ja uskon, että jo ensi kaudella 1-2 nuorta pelaajaa tekevät läpimurtonsa Hongassa ja Korisliigassa, sanoo Pavicevic.
Maajoukkuemies Jukka Matinen palasi viime kesänä Honkaan neljän, saksalaisseura Frankfurt Skylinersissä pelatun kauden jälkeen.
- Olen miettinyt pitkin talvea, mikä on urani osalta järkevin vaihtoehto.
Päädyin siihen, että minulla on enemmän annettavaa suomalaisella koripallolle pelatessani Korisliigassa ja Hongassa. Tämä on parempi ja tavallaan myös turvallisempi vaihtoehto kuin pelaaminen jossain Euroopassa.
Pavicevicin tavoin myös Matisen päätös merkitsee pitkälti sitä, että hänen tulevaisuutensa on Suomessa.
- Pystyn nyt rakentamaan myös elämääni koripallon jälkeen.
Matisen päätös oli loppujen lopuksi helppo.
- Viihdyn Hongassa mainiosti. Minulle on jäänyt hyvä maku suuhun kaikista Hongassa pelaamistani kausista, sanoo Korisliigan tarkin kolmen pisteen heittäjä Matinen, jonka katseet ovat jo tiukasti kolmannessa välieräottelussa kotkalaista KTP Basketia vastaan.
- Kova vääntö jatkuu, mutta me pidämme kiinni kotiedustamme, lupaa Matinen.
Tasatilanteessa 1-1 oleva välieräsarja Hongan ja KTP:n osalta jatkuu perjantaina klo 18.30 Tapiolan Urheiluhallissa. Samaan aikaan käynnistyy Joensuussa toisen välieräparin Kataja-Namika Lahti kolmas kohtaaminen.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.