26.4.2007 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja ja kaksi viimeistä kautta Korisliigassa ToPoa luotsannut Pekka Salminen palaa Ruotsiin ja Solnaan. Salmisen edellinen pesti tukholmalaisjoukkueessa kesti kolme kautta vuosina 2002-2005. Nyt sopimus Solna Vikingsien kanssa on mallia 1+1.
Miesten maajoukkueen apuvalmentajan edellinen pesti seurassa oli menestys, sillä Solna juhli Salmisen ensimmäisen kauden jälkeen Ruotsin mestaruutta vuonna 2003. Alkavalla kaudella Salminen saa avukseen aikaisemmilta vuosilta tutun kollegan Stefan Bergmanin, joka miesten apuvalmentajan pestin ohella ottaa Solnan naisten joukkueen päävalmentajan paikan.
Syyskuussa Ruotsiin muuttavan Salmisen vastuulla on saada koko seura yhtenäisemmäksi.
- Pyrimme saamaan koko seuran paremmin yhteen junioreista ja naisten joukkueesta alkaen. Tehtäviini kuuluu luoda yhteinen pelitapa Solnalle ja toimia miesten joukkueen päävalmentaja. Solnan uusi lähestymistapa miesten ja naisten joukkueiden valmennusryhmän yhdistämiseen tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen uusi haaste, kertoi Salminen.
Salmisella on ainoastaan hyviä muistoja aiemmista Solnan vuosistaan.
- Olen erittäin iloinen paluusta Solnaan ja takaisin Ruotsiin. Solna tarjosi erinomaisen haasteen. Tunnen seuran ihmiset ennestään, joten siltäkin osin on turvallista lähteä takaisin. Solnassa on erittäin hyvät olosuhteet ja meillä on koossa hyvä joukkue ja lisäksi koko Vikingsien paketti on muutenkin hyvin kasassa, kehuu Salminen.
Salminen aloitti valmennusuransa Pussihukissa juniorivalmentajana vuonna 1978. Sen jälkeen hän nappasi tukun Suomen mestaruuksia Helsingin NMKY:ssä juniorivalmentajana. Vuodesta 1995 Salminen toimi Pussihukkien päävalmentajana nostaen joukkueen mestaruussarjaan vuonna 1997.
Seuravalmennuksen ohella Salminen toimi Mäkelänrinteen urheilulukion koripallovalmentajana vuosina 1994-2001. Miesten maajoukkueen apuvalmentajana Salminen on ollut vuodesta 2001 ja luotsaa tällä hetkellä äärimmäisen lupaavaa alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueryhmää.Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.