27.4.2007 Korisliiga saatiin viime tiistaina päätökseen Espoon Hongan lopulta juhliessa Suomen mestaruutta. Kolmas finaali keräsi reilut 2000 fania Tapiolaan. Huipputasainen sarja veti hallien lehtereille katsojia jälleen enemmän kuin koskaan aiemmin.
Korisliigassa tehtiin neljäntenä kautena peräkkäin uusi katsojaennätys.
Kaikkiaan kauden aikana Korisliigan otteluita seurasi kentän vierellä 268.111 katsojaa, mikä antaa ottelukohtaiseksi keskiarvoksi 918 katsojaa. Viime kaudella katsojia oli keskimäärin 904 ottelua kohden.
Juuri päättynyt Korisliigakausi keräsi runkosarjassa keskimäärin 881 katsojaa ottelua kohden ja äärimmäisen jännittävät pudotuspelit keskimäärin 1267 fania paikan päälle. Peräti seitsemällä seuralla oli kauden aikana yli tuhannen katsojan ottelukohtainen yleisökeskiarvo.
Joensuun Kataja oli ykkönen 1193 katsojan keskiarvolla. Yli tuhat katsojaa löytyi sen lisäksi ToPon, Lappeenrannan NMKY:n, Kouvojen, Korihaiden sekä finaaliparin Namika Lahden ja Espoon Hongan katsomoista.
Koripalloilun tasaisesta katsojakehityksestä kertoo hyvin se, että 700 katsojan keskiarvo ylitettiin ensimmäisen kerran pääsarjassa kaudella 1990/91, 800 katsojan raja kaudella 1997/98 ja 900 katsojan raja kaudella 2005/06.
| Joukkue | keskiarvo | ||
| Joensuun Kataja |
1198 | ||
| ToPo, Helsinki |
1137 | ||
| Lappeenrannan NMKY |
1105 | ||
| Kouvot, Kouvola |
1101 | ||
| Namika Lahti |
1100 | ||
| Espoon Honka |
1084 | ||
| Korihait, Uusikaupunki |
1003 | ||
| KTP, Kotka |
907 | ||
| Tampereen Pyrintö |
583 | ||
| Porvoon Tarmo |
573 | ||
| Team Componenta, Karkkila |
572 | ||
| Pussihukat, Vantaa |
491 |
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.