12.6.2007 Espoon Hongan maajoukkuekoripalloilija Petteri Koponen, 19, on esiintynyt edukseen häntä tarkkailevien NBA-seurojen yksityisharjoituksissa. Nuorukaisen tiukka näyttötähti vain kiihtyy ennen maanantaina edessä olevaa ratkaisun hetkeä.
Koponen on ilmoittautunut NBA:n varaustilaisuuteen. Parhaillaan hän sukkuloi ympäri Yhdysvaltoja NBA-seurojen järjestämissä katsastusharjoituksissa.
- Seattle SuperSonicsin ja Phoenix Sunsin workoutit sujuivat molemmat varsin hyvin ainakin agentiltani Marc Cornsteinilta saamani palautteen perusteella. Seurat kertoivat hänelle, että ne olivat pitäneet esityksestäni. Itsestänikin on tuntunut ihan hyvältä, kertoo Koponen.
Koponen pääsi ottamaan Seattlessa ja Phoenixissa lähempää tuntumaa kumpaankin seuraan.
- Olin Seattlessa samaan aikaan punttisaliharjoituksissa Ray Allenin ja Luke Ridnourin kanssa. Phoenixissa puolestaan pääsin vaihtamaan muutaman sanan valmentaja Mike D’Antonin kanssa. Hienoja kokemuksia molemmat, sanoo Koponen, joka tapasi esikuvansa Steve Nashin jo Memphisin Nike Hoop Summit -tapahtuman yhteydessä.
Seuraavaksi Koponen antaa näyttöjä New York Knicksille.
- Tahti on tiivis, sillä käyn välillä Minnesotassa näytillä ennen kuin palaan taas New Yorkiin, jossa Knicks ja New Jersey Nets järjestävät yhteisen workoutin. Perjantaina ovat sitten vuorossa Celticsin yksityisharjoitukset Bostonissa, valottaa Koponen kiireistä aikatauluaan.
Minnesota ja Boston ovat tarkkailleet tätä ennen jo kertaalleen taitavan suomalaistakamiehen otteita Orlandon yhteisleirillä, jossa olivat mukana myös Houston Rockets, Sacramento Kings, Charlotte Bobcats ja Dallas Mavericks.
Koposen kiireet eivät hellitä Bostonin matkan jälkeenkään.
- Agenttitoimistoni Pinnacle Hoops järjestää New Yorkin harjoituskeskuksessa lauantaina ja sunnuntaina oman workoutin, johon on tulossa useampikin NBA-seura tarkkailemaan meitä. Nimistä minulla ei ole vielä tässä vaiheessa tarkempaa tietoa.
NBA:n varaustilaisuuden osalta seuraava merkittävä päivä on maanantai 18. kesäkuuta.
- Silloin on sitten edessä se suuri päätös, eli osallistunko draftiin, vai vedänkö nimeni sieltä pois, toteaa Koponen.
Koponen ei ole mukana 28. kesäkuuta New Yorkin Madison Square Gardenissa järjestettävän varaustilaisuuden nimilistalla, ellei hän saa ensi maanantaihin mennessä varmuutta varauksestaan ensimmäisen kierroksen 30 pelaajan joukkoon.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.