Tapiolan Honka tavoittelee nousua Korisliigaan

5.1.2012 Perinteikkään Tapiolan Hongan valtakunnallisessa I divisioonassa pelaava miesten edustusjoukkue on ilmoittanut tavoitteekseen nousun Korisliigaan kaudeksi 2012/13. Seura julkisti tavoitteensa lehdistölle alkuviikolla.

Tero Laitisen tähdittämä Tapiolan Honka tavoittelee nousua Korisliigaan jo ensi kaudeksi. Kuva: Francois Perthuis.

– Olemme valmiit ottamaan seuraavan askeleen ja tavoitteemme on nousta Korisliigaan ensi kaudeksi. Espoossa on pelattu muutamia poikkeusvuosia lukuun ottamatta 55 vuotta ylimmällä sarjatasolla sekä miehissä että naisissa, ja haluamme että tämä perinne jatkuu, kertoo Tapiolan Hongan puheenjohtaja Mika Numminen seuran lehdistötiedotteessa.

– Ensisijainen tavoitteemme on selvitä (I divisioonan) neljän parhaan joukkoon, joka mahdollistaa pelaamisen liiganoususta. Päätökset siitä, tarvitaanko joukkueen kokoonpanoon muutoksia, tehdään lähiviikkojen aikana, jatkaa Numminen.

Tapiolan Honka on I divisioonassa toisella sijalla kymmenellä voitollaan ja kolmella tappiollaan. Divarin kärjessä on voiton enemmän saalistanut Forssan Koripojat.

I divisioonaa pelaava Tapiolan Honka on toiminut viime vuodet Korisliigaa pelanneen Espoon Hongan kehitysjoukkueena. 2000-luvulla viisi miesten Suomen mestaruutta voittanut Espoon Honka suljettiin syyskuussa Korisliigasta, kun joukkue ei kyennyt täyttämään liigalisenssin myöntämiskriteereissä määritettyjä sarjapaikan vahvistamisen edellytyksiä.

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

Näytä lisää vastaavia