Kolmen divarimestaruuden Conerly Ouluun

25.10.2013 Suomen uransa aikana peräti kolmesti Divisioonan mestaruutta ja Korisliiga-nousua juhlinut amerikkalaistakamies Aubrey Conerly palaa Ouluun. Conerly on oululaisille tuttu sankari, sillä hän oli keväällä 2011 kuukauden mittaisissa pätkätöissä, jotka päättyivät ”Ynnin” juhliin joukkueen noustua I divisioonaan.

Aubrey "Nostaja" Conerly on takaisin Suomessa ja Oulussa. Kuva: Francois Perthuis.

Conerlylla kantaa Suomessa nimensä edessä nostaja-liitettä. 183-senttinen Conerly on kunnostautunut liiganousuihin yltäneiden divarijoukkueiden pelinrakentajana Forssan Koripojissa (2007/08), Salon Vilppaassa (2008/09) sekä Porvoon Tarmossa (2009/10).

Viimeksi Saksassa pelannut Conerly, 30, on kokenut pelaaja, koripalloilija parhaassa iässä.

− Hän on näyttänyt, että hänen kanssaan voi menestyä. Conerly saa muut pelaajat näyttämään paremmilta. Hän löytää hyvin kuumat pelaajat, Ynni-valmentaja Juha Valkama kuvailee seuran tiedotteessa.

Aubrey Conerly on pelipaikaltaan puhdas pelintekijä. Jacksonville-yliopiston kasvatti tulee kantamaan vastuuta hyökkäyksessä omien ratkaisujen ohella myös syöttötilastojen kohentelemisessa.

− Hän syötti Saksassa keskimäärin kuusi syöttöä pelissä. Meillä on tällä hetkellä joukkueena seitsemän syöttöä per peli, joten siinä on valtavasti korjattavaa, Valkama sanoo.

Viimeksi Conerly pelasi divisioonassa kaudella 2011-12, jolloin hän edusti Säynätsalon Rientoa 21,1 pisteen, 6,0 levypallon, 5,5 syötön ja 3,0 riiston keskiarvoilla.

Conerly saapuu Ouluun paikkaamaan Eric Evansia. Evans ei yltänyt kokonaiskuvassa odotetulle tasolle, mutta syyt siihen ovat monisäikeisiä.

− Kemiat hyökkäyspäässä eivät vain toimineet, eikä se ollut pelkästään Ericin syy. Hän on hyvä pelaaja, mutta ei löytänyt peliään missään vaiheessa, painottaa Valkama.

ONMKY pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina (27.10.), jolloin oululaisten vieraaksi saapuu divisioonan ainoa puhtaan pelin joukkue Helsinki Seagulls (4-0).

Lisätiedot: Aubrey Conerly
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia