Mannelin, Aalto ja Karvonen jatkavat Lahti Basketballissa

21.5.2016 Divari A:han tulevaksi kaudeksi noussut Lahti Basketball on tehnyt ensimmäiset jatkosopimuksensa, kun joukkueen luotsina jatkaa joukkueen Divari B:n voittoon valmentanut Arttu Mannelin. Lahti Basketballin ensimmäiset pelaajakiinnitykset ovat jo viime kaudella joukkueessa pelanneet Ville Karvonen, 19, ja Otto Aalto, 22.


Mannelin on pitkään Lahdessa vaikuttanut valmentaja, joka valmensi mm. Namika Lahden A-juniorit Suomen mestaruuteen kaudella 2014/2015. Päättyneellä kaudella 33-vuotias Mannelin käskytti Lahti Basketballin Divari B:n finaaleissa voittoon Tapiolan Hongasta.
 

- Hyvät fiilikset, kun saimme sopimuksen tehtyä. Joukkueen kasaaminen on vielä vaiheessa, mutta olemme siitä huolimatta hyvässä vauhdissa. Odotan vesi kielellä kesäharjoittelun alkamista ja tietysti tulevaa kautta, Mannelin kommentoi Lahti Basketballin Facebook-sivuilla.
 

198-senttinen Karvonen kuluu Lahden lahjakkaaseen 1996-syntyneiden ikäluokkaan, joka voitti juuri Mannelinin alaisuudessa Suomen mestaruuden A-pojissa. Viime kaudella Karvonen viimeisteli Lahti Basketballille 9,2 pistettä, 4,7 levypalloa ja 2,8 syöttöä ottelua kohden.
 

- Olen todella tyytyväinen sopimuksen syntymiseen. On hienoa jatkaa Lahti Basketballin riveissä, Karvonen virkkoi.
 

Sentterin paikalla viihtyvä 199-senttinen Aalto kuului Karvosen tavoin Lahti Basketballin viime kauden luottopelaajiin. Aalto kirjautti joukkueelleen keskimäärin 9,4 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelussa.
 

- Olen todella iloinen jatkosopimuksesta. Viime kausi meni nappiin, että odotan tulevaa suurella innolla, Aalto kommentoi.

 
9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

Näytä lisää vastaavia