Andrew Johnston Pussihukkien miesten uusi päävalmentaja

4.5.2007 Lähes 20 vuotta USA:n yliopistosarjoissa valmentanut Andrew Johnston ottaa vetovastuun Pussihukkien miesten edustusjoukkueesta. Johnston solmi vantaalaisseuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja saapunee Suomeen jo kesäkuussa aloittamaan uutta virkaansa.

Johnston tuli tutuksi Pussihukkien taustajoukoille ollessaan Long Island -yliopiston kakkosvalmentajana, jossa hän valmensi forssalaista Esa Mäki-Tulokasta kolmen vuoden ajan.

Viime kaudeksi Johnston siirtyi suuremman St. Bonaventure -yliopiston kakkosluotsiksi, mutta koulun urheilutoimenjohtajan vaihduttua koko joukkueen valmennusryhmä sai lähtöpassit huhtikuussa.

- Olen innoissani uudesta haasteesta, jonka Pussihukat minulle tarjoaa. Esan kautta olen tutustunut jonkin verran suomalaiseen koripallokulttuuriin, ja olen erittäin kiinnostunut oppimaan siitä lisää tulevien vuosien aikana, Johnston sanoi.

Johnson tiedostaa myös sen, että hänellä on paljon opittavaa eurooppalaisesta koripallosta ja valmennusfilosofiasta ja senkin takia tarjous kiinnosti häntä. Samalla Johnstonin odotetaan tuovan Pussihukkien organisaatiolle paljon tietämystä ja ajatuksia, miten koripallotoimintaa voisi kehittää.

- Tiedän, että viime kausi oli miesten joukkueelle raskas, mutta lähdemme uusin voimin nostamaan toimintaa takaisin maan korkeimmalle tasolle, Johnston kertoi.

Johnston pelasi itse yliopistokoripalloa New Hampshire –yliopistossa, jossa hän viimeisellä kaudellaan (1986-87) teki 13,2 pistettä per ottelu. Sen jälkeen hän on toiminut apuvalmentajana mm. omassa opinahjossaan New Hampshiressa, Youngstown State –yliopistossa, ja Drexelin yliopistossa, sekä päävalmentajana neljän kauden ajan yliopistojen II-divisioonan American International -yliopistossa.

Pussihukissa Johnston keskittyy miesten edustusjoukkueen takaisin Korisliigaan nostamisen lisäksi työskentelemään seuran junioriorganisaation kanssa tehostaakseen kehityskelpoisten juniorien harjoittelumahdollisuuksia.

- Tilaisuus tuoda seuraan niinkin kokenut ammattivalmentaja kuin Andrew on mahtava mahdollisuus, Pussihukkien hallituksen jäsen John Simon sanoo.

Johnstonin avuksi valmennustehtäviin liittyy viime kaudella pelannut Daniel Jansson, joka näin ollen aloittaa valmennusuransa Pussihukkien kanssa.

Pussihukkien miesten edustusjoukkueella on voimassa oleva sopimus monivuotisen kapteeninsa Kimi Klingbergin kanssa, ja muiden pelaajien kanssa neuvotellaan jatkosta. Seura tiedottaa tulevan kauden joukkueestaan lisää lähiviikkojen aikana.

Henkilöt

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

11.3.2026 16:49 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 10

Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

Näytä lisää vastaavia