Hanno Möttölä palaa Suomi-paitaan

4.6.2009 Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue sai riveihinsä kovan luokan vahvistuksen, kun kaikkien aikojen nimekkäin suomalaiskoripalloilija, Hanno Möttölä, ilmoitti palaavansa parketeille. Yhdeksän kuukautta sitten lopettamispäätöksen tehnyt Möttölä korosti torstaiaamun lehdistötilaisuudessa, että halu pelata kävi vastustamattomaksi talven kääntyessä kevääksi.

- Päätökseen ei liity sen kummempaa draamaa. Yhdeksän kuukautta sitten minulla oli täydellisen loppuun ajettu fiilis, eikä minulla ollut enää sitä iloa ja motivaatiota, mitä kroppani vaati täysipainoiseen treenaamiseen, Möttölä kertoo.

- Sain kuitenkin tarvitsemani henkisen ja fyysisen paussin, ja talven mittaan paloni ja motivaationi palasivat. Kun huomasin, että tunne ei hellittänyt viikon tai kuukauden jälkeen, oli turha pyristellä enää vastaan.

Tämän hetken kuntoaan Möttölä luonnehtii paremmaksi kuin aikoihin. Täysipainoisen harjoittelun Möttölä aloitti maaliskuussa.

- Minulle kyse ei ole niinkään paluusta, vaan uran jatkamisesta. Maajoukkueen monivuotinen fyysinen valmentaja Jussi Hirvonen auttoi minua pääsemään takaisin kiinni treenaamisen makuun. Koripallokunto on tietenkin ihan eri asia kuin radalla juokseminen ja puntinnosto, mutta fyysiset edellytykseni ovat paremmat kuin esimerkiksi viime kesänä tai sitä edeltäneen kauden aikana.

Huippuvastukset bonuksena

Suomella on mahdollisuus lunastaa paikkansa Puolan EM-kisoissa kukistamalla Euroliiga- ja NBA-tähtien kannattelemat Italian ja Ranskan jatkokarsinnoissa. Ennen varsinaisten EM-karsintojen alkua maajoukkue pelaa kuitenkin tukuittain kovia maaotteluita, joissa vastaan asettuu huippumaita ympäri maailmaa, kuten Brasilia, Angola ja Uusi-Seelanti. Möttölälle kova karsintavastus oli paluun suhteen yksi motivaatiotekijä, mutta ei missään nimessä pääsyy.

- Totta kai on iso asia päästä mittaamaan omaa ja joukkueen iskukykyä Italian ja Ranskan tasoisia joukkueita vastaan, mutta oli sitten maaotteluita tai ei, uskon, että olisin palannut kentille joka tapauksessa, arvioi Möttölä.

- Silti on miellyttävämpää palata ymmärtäen, että alusta lähtien on tosi kyseessä.

Ennakkoarvioissa Suomen mahdollisuuksia edetä jatkokarsinnoista EM-kisoihin asti pidetään äärimmäisen pieninä. Möttölä kuitenkin näkee, että Suomella on puolellaan yllätysmomentti.

- Lähdetäänhän me matseihin hienoisina altavastaajina, se on realiteetti. Totta on kuitenkin myös se, että olemme suhteellisen valmis joukkue. Meillä on ollut sama runko koossa jo vuosikaudet.

- Kun maajoukkueleiri alkaa, jokainen tietää jo alusta asti, mitä olemme tekemässä. Lopulta meidän pitää olla joukkueena kovempi kuin viisi yksilöä vastustajalla, sooloiluun ei voida sortua, analysoi Möttölä.

Ahonen ja Grönholm lähettivät terveisensä

Huhut Möttölän paluusta levisi jo aiemmin viikolla suomalaisen urheiluväen keskuudessa. Möttölän tavoin tositoimiin palanneet mäkihyppääjä Janne Ahonen ja rallikuski Marcus Grönholm lähettivät Möttölälle kannustavat terveisensä.

- Jos sedät jaksaa heilua, niin eihän meillä nuorilla urheilijoilla ole huolen häivää. Nyt on akut ladattu ja taas mennään. Onnea tulevaan, koska tiedän että sitä tarvitaan, Ahonen toivotti.

- Onnea, on se aika vaikeaa tuo lopettaminen. Vaikea pysyä pois, kun jostakin tykkää, Grönholm viestitti.

- Vaikka päätös lopettaa oli yhdeksän kuukautta sitten täysin lopullinen, olikin yllättävän vaikeaa pysyä poissa, hymyili Möttölä.

Sadanteen miesten maaotteluunsa uransa päättänyt Möttölä painottaa olleensa tosissaan lopettamispäätöksensä kanssa viime syyskuun Suomi-Unkari-karsintaottelun jälkeen.

- Myönnän, etten olisi vielä silloin uskonut näin käyvän. Koriksen suhteen minulla on kuitenkin nyt vapautuneempi fiilis kuin vuosikausiin. On ollut todella hauska vetää tosissaan veren maku suussa.

Möttölä kertoi torstain tiedotustilaisuudessa jatkavansa uraansa myös EM-karsintaotteluiden jälkeen. Mahdollista tulevaa seuraansa Möttölä ei kuitenkaan tahtonut vielä kommentoida.

- En tiedä vielä itsekään, missä ensi kaudella pelaan. Sanotaan, että aika näyttää. Täysin realistinen mahdollisuus on sekin, että pelaan tulevan kauden Suomessa. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä maaotteluihin, katsotaan jatkoa sitten sen jälkeen.


 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia