Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

8.6.2012 klo 12:00

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

 

”Susijengi 2.0”-kappale on tribuutti paitsi viime syksynä EM-kisoissa upeasti yhdeksänneksi sijoittuneelle nykymaajoukkueelle myös koripallosankareille vuosikymmenten varrelta. Respect-hengessä tehdyssä musiikkivideossa yhdistyvät lisäksi toisiinsa erottamattomasti yhteenkuuluvat katukoris ja rap-musiikki. Katukorista videolla pelaavat Suomen nuorten maajoukkueiden eli Sudenpentujen pelaajat.

 

Kannuskappaleen esittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus. Artistit ovat tuotoksestaan innoissaan ja toivovat sen nostavan tunnelman kattoon korismaajoukkueen kotikemuissa. Brädi kertoo, että maajoukkue saa kunnon träkin, josta voidaan olla kaikki ylpeitä, biisin joka tempaa yleisön mukaan, ja kuulostaa nimenomaan korisbiisiltä.

 

- Ehkä mieluisin ja osuvin yhteistyöproggis, missä ikinä olen ollut mukana. Hyvät jätkät, kova biisi, upea video – nyt kelpaa Susijengin heiluttaa korisukkaa! AUUU!, kommentoi intohimoisena koripallomiehenä tunnettu Brädi.

 

Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus esittävät ”Susijengi 2.0” –kappaleen 17.8. Helsingin Jäähallissa, kun Suomen korismiehet avaavat EM-karsintaurakkansa Albaniaa vastaan.

 

- Esitettiin biisiä Rähinä Live Tourilla ja palaute on ollut pelkästään positiivista. Biisi toimii jopa paremmin livenä. Tullaan vetämään varmaan Susijengi 2.0 -biisiä kaikilla festareilla ja muilla keikoilla, missä ollaan kaikki samaan aikaan paikalla, lupaa puolestaan Timo Pieni Huijaus.

 

Suomen koripallomaajoukkueen ja Rähinä Recordsin yhteistyö on perua luontaisesta jatkumosta, sillä kesästä 2010 alkaen maajoukkueen kutsumanimeksi on vakiintunut ”Susijengi”, joka puolestaan on peruja Rähinä Recordsin alkuperäiskokoonpanoihin kuuluvan Kapasiteettiyksikön kappaleesta.

 

”Susijengi 2.0” löytyy Uniikin tuoreelta Kiitorata-albumilta, joka vuorokaudessa kohosi keskiviikkoisen julkaisunsa jälkeen iTunes-palvelun myydyimmäksi albumiksi Suomessa. ”Susijengi 2.0”-kappale puolestaan kipusi kyseisen palvelun single-listalla 25 myydyimmän kappaleen joukkoon.

 

- Ihan huikeet fiilikset! Oli mahtavaa tehdä uusi päivitys vanhasta KY:n klassikosta. Tuntuu, että koko prosessin aikana on ollut flow-tilassa ja biisi syntyi kuin itsestään. Kaikki meiän fanit ovat digannut biisistä ihan mielettömästi, hehkuttaa Uniikki.

 

”Susijengi 2.0”-kappaleen on tuottanut Elastinen. 

 

Lisätiedot: Lataa ja kuuntele Susijengi 2.0 iTunesista ja Spotifysta 

Tribuutiksi Suomen nykyisille, entisille ja tuleville maajoukkueille ja -maajoukkuepelureille tehty Susijengi 2.0 -kannustuskappale sekä sen musiikkivideo on julkaistu.
Maajoukkuelegendoja, katukorista ja rapia sisältävän Susijengi 2.0 -videon voi katsoa koripallon EM-karsintasivulla osoitteessa www.basket.fi/em-karsinta.
Susijengi 2.0 -biisin esittävät Rähinä Records -artistit Brädi, Uniikki ja Timo Pieni Huijaus.
Artistit esittävät biisin livenä korismaajoukkueen faneille perjantaina 17.8., kun Suomen miehet aloittavat EM-karsintaurakkansa Helsingin Jäähallissa. Kuvat: Ville Vuorinen & Rähinä Records & Tytti Nuoramo.