Saksa haki revanssin Susijengistä Ulmissa, Suomella useita onnistujia

19.8.2016 23:30 Kaksi viikkoa sitten Hartwall Areenalla Suomelle taipunut Saksa makseli kalavelkoja kotiyleisönsä edessä, kun Susijengi kukistui perjantai-iltana Ulmissa 75-66 (36-25). Saksa onnistui kiskomaan ratkaisevan eron Susijengin toisen ja neljännen jakson mustilla hetkillä. Susijengin joukkuepuolustus ja onnistujien kirjo nosti illan saldon kuitenkin plussan puolelle.

Roope Ahonen kuului Susijengin onnistujiin Ulmin illassa..

..Lauri Markkanen jatkoi vahvaa tuloaan sinipaitojen tehonyrkkiin..

..ja Jamar Wilson oli oma väkkärä itsensä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Saksan revanssivoitto kypsyi käytännössä kahdessa aallossa.

Toisen neljänneksen puolivälissä Saksa ampaisi 10-0-rykäisyllään johtonsa kaksinumeroisiin pisteisiin, jonka Susijengi onnistui kuromaan umpeen tauon jälkeen tiivistettyään puolustustaan ja löydettyään itseluottamuksensa hyökkäyksessä.

Ottelun jälkipuolisko eteni puolestaan tasaisissa merkeissä aivan loppusuoralle, jolloin Saksa sai Danilo Barthelin perättäisillä nopeilla hyökkäyksillä yleisön taakseen. Pelin viimeinen viisiminuuttinen päättyikin kotijoukkueelle ratkaisevasti 13-4.

- Meitä vastaan pelattiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan paikkapuolustusta, joka vaikutti meihin passivoivasti, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala tuumi.

- Passivoiduttuamme hyökkäyksessä Saksan paikkaa vastaan passivoiduimme ihmeellisesti myös puolustuspäässä, ja Saksa käytti sitä surutta hyväkseen.

Toisen ja neljännen jakson mustista hetkistä huolimatta Toijala piti omiensa puolustuspään suoritusta pääosin mallikelpoisena esimerkkinä susipuolustuksesta. Esimerkiksi yksin ensimmäisellä kymmenminuuttisella Susijengi painosti Saksan kahdeksaan pallonmenetykseen – ja kahteen kahdeksan sekunnin rikkeeseen.

- Paria notkahdusta lukuun ottamatta pidimme puolustuksessa paketin erittäin hyvin kasassa Saksan tasoista joukkuetta vastaan. Se lämmittää.

Markkanen herätti, Koivisto pussitti

Päävalmentaja Henrik Dettmann jakoi avokätisesti peliminuutteja, joista yhtä lailla susikonkarit kuin nuoremmatkin sudet pääsivät kiittämään vastaamalla huutoon. Toijala kiittelikin omiaan hyvästä pelivalmiudesta myös yksilötasolla.

- Edellisestä pelistä oli kulunut pari viikkoa ja matsi meni ehkä joiltain osin rytmin hakemiseen, mutta saatiin myös kivasti onnistumisia, Toijala kuittasi.

- Jouduimme pelaamaan hyökkäyspäässä vähän normaalista poikkeavin roolein, jolloin tämä matsi antoi monille pelaajille mahtavan sauman näyttää osaamistaan

Lauri Markkanen (10/6) jatkoi vahvaa tuloaan Susijengin avainrotaatioon käynnistämällä Susijengin takaa-ajon kolmannella jaksolla, kun taas Mikko ”La Bomba” Koivisto (10/1) sai ranteensa tulikuumaksi kolmannen ja neljännen jakson taitteessa.

Tuukka Kotti (6/7/3 syöttöä) ja Matti Nuutinen (7/2) muodostivat tuttuun tapaan susipuolustuksen selkärangan, kun taas Sasu Salin (9/6/3 syöttöä) ja Jamar Wilson (8/3/3 syöttöä) pitivät hyökkäyksen langat käsissään takakentällä. Roope Ahosen (6/0/3 syöttöä) pelirohkeus ja itsevarmuus kirvoitti jälleen kehut valmennusjohdolta.

Ulmin turnaus jatkuu Susijengin osalta lauantaina klo 17:45 ottelulla Puolaa vastaan.

Saksa-Suomi 75-66 (16-19, 36-27, 53-47), miesten maaottelu, Ulm (Saksa) 19.8.2016

Suomi: Mikko Koivisto 10/1, Sasu Salin 9/6/3 syöttöä, Tuukka Kotti 6/7/3 syöttöä, Matti Nuutinen 7/2, Roope Ahonen 6/0/3 syöttöä, Alexander Madsen 4/2, Antto Nikkarinen 0/2, Carl Lindbom 2/0, Lauri Markkanen 10/6, Jamar Wilson 8/3/3 syöttöä, Shawn Hopkins 0/0, Erik Murphy 4/0.

Saksa: Danilo Barthel 15/6, Robin Benzing 14/1/4 riistoa, Paul Zipser 10/7/3 syöttöä/3 riistoa.

Ottelutilastot: Suomi – Saksa
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia