Portugali pysähtyi Suomen paikkapuolustukseen

13.7.2010 Rio Maiorissa leireilevä Suomen miesten maajoukkue haki tiistai-iltana toisen perättäisen voittonsa Portugalista. Suomi jähmetti portugalilaishyökkäyksen täysin paikkapuolustuksellaan toisella puoliajalla ja karkasi 70-61 (26-36)-voittoon Petri Virtasen ja Tuukka Kotin johdattamina.

Petri Virtanen oli huikeassa heitossa ja kääri 24 pistettä Suomen kukistaessa Portugalin toistamiseen.

Tuukka Kotti hallitsi ilmatilaa korin alla ja kaapi kouriinsa muhkeat 18 levypalloa.

Antti Nikkilä kunnostautui Suomen maalivahtina toisen puoliajan paikkapuolustuksessa.

Kimmo Muurinen on toipumassa hyvää vauhtia tyräleikkauksesta pelikuntoon. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Suomi aloitti tiistain ottelun väkevästi ja siirtyi viiden minuutin pelin jälkeen 11-3-johtoon Teemu Rannikon (3/0/3 syöttöä) toimiessa kapellimestarina. Mainion alun jälkeen Suomi kuitenkin hyytyi, kun yliaggressiivinen portugalilaispuolustus teloi Rannikon ulos parketilta. Portugali kavensi avausjakson päätteeksi piste-eron yhteen.

Toisella kymmenminuuttisella Hanno Möttölä (4/1) joutui puolestaan portugalilaismyllyyn ja siirtyi kentän laidalle Rannikon seuraan saatuaan iskun jalkaansa. Kun Rannikon tilalle kentälle saapunut Mikko Koivisto (2/0) sai vielä varhain neljännen virheensä, oli Suomella suuria vaikeuksia puolen kentän hyökkäyspelinsä käynnistämisessä. Portugali vei toisessa kenttäpäädyssä Suomea järjestäen 1-1-tilanteissa ja kasvatti puoliaikajohtonsa kymmeneen pisteeseen, 26-36.

Tauon jälkeen Portugali kävi parhaimmillaan 13 pisteen johdossa (28-41), jonka jälkeen Suomi siirtyi paikkapuolustukseen. Puolustusmuodon vaihdos tepsi välittömästi, ja Suomi pääsi käynnistämään Tuukka Kotin (13/18) kaapimista puolustuslevypalloista vastahyökkäyksiä, jotka päätyivät huikeassa heittovireessä olleen Petri Virtasen (24/0) ja Samuel Haanpään (13/4) ranteiden kautta korisukan pohjalle. Suomi vei runsaan viiden minuutin jakson 21-0 ja siirtyi ottelussa 49-41-johtoon.

Päätösjakson alussa Portugali kavensi eron kolmeen pisteeseen, mutta Suomi vastasi haasteeseen vieden seuraavat kuusi minuuttia 13-2. Portugali käväisi 28 sekuntia ennen loppua kuuden pisteen päässä, mutta ei pystynyt enää pelaamaan ottelun voitosta.

- Miespuolustuksessa jäätiin kaverista jälkeen, mutta paikkapuolustukseemme Portugali ei löytänyt mitään vastausta. Olimme sillä saralla hemmetin hyviä ja aktiivisia. Kun Portugali alkoi sutia heittojaan rautoihin paikkaa vastaan, saimme vastahyökkäyspelimme käyntiin erittäin tehokkaasti, tiivisti Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen ottelun juonen.

Salmisen mukaan Möttölä ja Rannikko ovat tiistain ottelun avauspuoliskolla saamistaan kolhuista huolimatta täydessä kunnossa.

- Portugali puolusti sääntöjen rajamailla eilisen matsin tapaan, ja tuomari salli taas kerran erittäin kovat otteet. Kun tilanne oli tämä, päätimme varmuuden vuoksi pitää jätkät penkillä toisella puoliajalla.

Virtasen pistooli lauloi

Maanantaina sadannen miesten maaottelunsa pelannut Petri Virtanen oli hätkähdyttävässä heittovireessä Suomen kolmannen jakson rynnistyksessä. Virtanen ryhmittyi nopeissa vastahyökkäyksissä epäröimättä kolmen pisteen viivalle ja upotti heittonsa hyvästä rytmistä korisukan pohjalle. Virtanen upotti kahdeksasta kolmen pisteen heittoyrityksestään viisi. Myös Samuel Haanpää (13/4) oli maanantain ottelun tapaan vaarallinen kaukoheitoissaan.

Möttölän istuessa penkillä Tuukka Kotti (13/18) ja Antti Nikkilä (2/3) ottivat korinalustan haltuunsa. Suomen siirryttyä paikkapuolustukseen Nikkilä tukki isännän elkein portugalilaisten korilleajot ja piti kotijoukkueen sentterit selkänsä takana Kotin ampaistessa puolustuslevypalloihin. Kotti käytti nopeuttaan ja atleettisuuttaan hyödykseen myös hyökkäyspäässä ja säkitti pisteitä hyvällä prosentilla.

- Useampi kaveri pelasi tänään erittäin vahvan ottelun, mikä on jatkon kannalta hyvä merkki. Näimme taas, että meillä on paljon ratkaisijoita.

Maanantain ottelun loppuminuuteilla iskun päähänsä saanut Gerald Lee jr. puuttui tiistaina Suomen kokoonpanosta. Salmisen mukaan Lee palaa kentälle jo torstaina maaottelussa Belgiaa vastaan.

- "Junnu" on hyvässä kunnossa. Hänen istuttamisensa oli varotoimenpide, aivan kuin Hannon ja Teemun tapauksissakin.

Miesten maajoukkue matkustaa keskiviikkona Portugalista Ranskaan Belgian maajoukkueen vieraaksi. Suomi kohtaa torstaina Boulognessa Belgian sekä perjantaina Calaisissa Tunisian, joka voitti kesän 2009 Afrikan mestaruuskisoissa pronssia.

- Maaottelukausi saatiin käyntiin kahdella hyvällä voitolla ja projekti etenee päivä kerrallaan. Edessä on taas kaksi hyvää matsia. Jos Belgia tulee torstain peliin samalla kokoonpanolla kuin viime kesän EM-jatkokarsintoihin, saamme vastaamme todella kovan joukkueen, mikä on pelkästään hyvä asia.

Salmisen mukaan myös maajoukkueen toipilaat ovat palaamassa pelikuntoon aikataulun mukaan.

- Kimmo Muurinen on vetänyt harjoituksissa aivan älyttömiä donkkeja ja näyttää olevan elämänsä kunnossa. Myös Petteri Koposen toipuminen on edennyt leirin aikana vauhdilla. Muurinen tuskin pelaa vielä loppuviikon matseissa, mutta arvioimme tilannetta ensi viikolla uudelleen.

Suomi - Portugali 70-61 (14-13, 26-36, 54-48), miesten maaottelu, Rio Maior (Portugali) 13.7.2010

Suomi: Petri Virtanen 24/0, Tuukka Kotti 13/18/2 blokkia, Samuel Haanpää 13/4/3 riistoa, Shawn Huff 5/5, Petri Heinonen 4/2, Hanno Möttölä 4/1, Teemu Rannikko 3/0/3 syöttöä, Antti Nikkilä 2/3, Mikko Koivisto 2/0, Tuomas Iisalo 0/1.

Portugali: Heshimu Evans 16/2/3 syöttöä, Miguel Miranda 12/1, Joao Santos 9/3, David Gomes 6/7, Miguel Graca 4/3, Joao Gomes 4/1, Jaime Silva 3/1/3 syöttöä, Pedro Pinto 2/2, Andre Pinto 2/1, Marco Goncalves 2/1, Miguel Minhava 1/2, Mario Fernandez 0/0.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia