Suomen kakkosketju lähetti Israelin kotimatkalle tappio niskassaan

11.8.2010 Vastoinkäymisten koettelema Suomen koripallomaajoukkue teki huikean tempun keskiviikkona Espoon Barona Areenalla. Käytännössä ilman aloitusviisikkoaan pelanneen Suomen junioripitoinen kakkosketju nöyryytti Israelin NBA- ja Euroliiga-tähtiä kukistamalla huiman jännitysnäytelmän päätteeksi ja kotiyleisön riemuksi vieraansa lukemin 84-83 (44-48).

Gerald Lee Junior tälläsi Suomen ratkaisupisteet, kun Israelin NBA- ja Euroliiga-tähtiä vilissyt Israel taipui Espoon Barona Areenan huutomyrskyssä.

Israelilla oli loppuhetkillä yhdeksän sekuntia aikaa tehdä voittokori, mutta tämä ahdistettu Tal Bursteinin ajo ei löytänyt tietään koriin.

Tuomas Iisalon (keskellä) saatua pallon käsiinsä summeri pärähti ja Suomen juhlat käynnistyivät.

Kuvassa toisiaan onnittelevat Suomen ratkaisupelaajiin lukeutuneet Lee Jr ja Petri Virtanen.

Suomen Shawn Huff otti yleisön myös mukaan juhlintaan. Voitonriemun jakavat kuvassa Huffista vasemmalla oleva Leon "Shawnin isä" Huff, rock-tähti Ilkka Alanko ja Gerald Lee Senior.

19-vuotias Sasu Salin pelasi täydellisyyttä hipovan debyyttiottelun miesten tasolla.

Tuukka Kotti johti ennen loukkaantumistaan Suomen puolustus- ja levypallopeliä mallikkaasti.

Alussa vakuuttanut NBA-mies Omri Casspi (kuvassa) häipyi kuvasta Vesa Mäkäläisen ottaessa hänet huomaansa.

Israelin päävalmentaja Arie Shrivek antoi täyden tunnuksen Suomen voitolle.

Seuraavaksi Antti Kanervo ja kumppanit kohtaavat Latvian vieraissa, jonka jälkeen Suomen vieraaksi saapuu Vantaan Energia Areenalle 23.8. Italia. Kuvat: Francois Perthuis & Tomi Kaminen & Tytti Nuoramo.

Suomen ilo pääsi irti kun päätösneljänneksellä loistanut Gerald Lee Junior siirsi Suomen vapaaheittoviivalta pisteen johtoon (84-83), jolloin pelikellossa oli enää yhdeksän sekuntia jäljellä. Israelin viimeinen hyökkäys päättyi Tal Bursteinin ajoon, jonka päätteeksi lähtenyt heitto kolisi raudoista ulos ja Suomi sai pelivälineen tippailtua väljemmille vesille.

- Aivan huikea fiilis ja erittäin tärkeä voitto monella eri tavalla, riemuitsi Suomen Petri Virtanen heti pelin jälkeen.

Lee Junior viimeisteli ennen ratkaisevia vapaaheittojaan kaksi elintärkeää koria Suomelle. Tyylipuhdas puolihook nosti Suomen tilanteeseen 76-78 ja hetkeä myöhemmin Leen tälläämä, räjähtävä donkki toi susipaidat puolestaan tasoihin (78-78).

- Alusta asti meille sanottiin, että nyt pitäisi saada hyökättyä kohti koria ja pisteitä korin alta. Kun jaksoi tarpeeksi kauan painaa, loppuvaiheessa paikkoja alkoi avautua ja mikäs niistä viimeistellessä, kuittasi Lee ratkaisukorinsa.

Viime hetken vapaaheittojakaan Lee (10 pistettä/6 levypalloa) ei osannut jännittää.  

- Ei siinä sen kummemmin miettinyt, mikä tilanne on. Oli kaksi ilmaista pinnaa tarjolla, niin totta kai ne pistettiin koriin, silminnähden onnellinen Lee jatkoi. 

”Älyttömän ylpeä”

Suomen voitto tuli tavalla, josta kukaan tuskin pystyi etukäteen unelmoimaan.

Suomi lähti Israel-otteluun ilman aloitusviisikon pelureitaan Petteri Koposta, Hanno Möttölää ja Samuel Haanpäätä. Ottelun tuoksinnassa Suomi menetti kentän laidalle jalkaansa satuttaneen tähtensä Teemu Rannikon (0/1) ja vielä päätösjaksolla Tuukka Kotin (9/10) nilkkavamman vuoksi.

Kun Suomi käänsi ottelua nimiinsä, oli kentällä Leen ja Kotin lisäksi sellaisia nimiä kuin Antti Kanervo, Vesa Mäkäläinen, Sasu Salin, Tuomas Iisalo, Shawn Huff ja Virtanen.

Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann pisti joukkonsa kokemattomamman kaartin rohkeasti tosipaikan eteen, jatkoi vastuun antamista loppuun saakka ja oli taiston tauottua yhtä hymyä.

- Olen aivan älyttömän tyytyväinen ja ylpeä joukkueesta. Olimme tänään rohkeita ja pojat osoittivat olevansa luottamuksen arvoisia, Dettmann myhäili.

Kun Suomi kipusi päätösjaksolla Israelin kantaan juniorikaartinsa toimesta, olisi moni valmentaja varmasti kääntynyt ratkaisuhetkillä kokeneempien pelaajien puoleen. Dettmann ei näin tehnyt ja perustelutkin löytyivät kuin apteekin hyllyltä.

- Jos valmentaja ei ole rohkea, niin miten joukkue voisi olla. Anna luottamusta, niin saat myös sitä. Jokainen pelaaja ansaitsi tänään takuuvarmasti saamansa minuutit.

”Klingamainen” debytantti

Oma lukunsa ottelussa oli täydellisyyttä hipovan maaotteludebyytin tehnyt Salin. Vasta 19-vuotias Salin nakkasi heti ensimmäisessä miesten pelissään 11 pistettä pelattuaan kymmenen minuuttia. Salinin viidestä pelitilanneheitosta suhahti korisukan läpi neljä.

- Noinhan jokaisen pitäisi pelata ensimmäinen maaottelunsa. Standardit on nyt asetettu, kehui Dettmann suojattiaan.

Salin viiletti kentällä täysin vailla hermoja ja haastoi pelaajia, joita hän todennäköisesti oli aiemmin nähnyt aiemmin vain television välityksellä. Mitään pelkäämättä Salin lähetti ilmoille kreikkalaisseura Olympiakosia edustavan Yotam Halperinin ja kumppaneiden nenän edestä kolme kolmosta. Monen koripallofanin silmissä Salinin otteissa oli erehdyttävän paljon samaa kuin takavuosien tähden Kari-Pekka Klingan esityksissä aikanaan.

Pienen kauneusvirheen Dettmann sentään löysi Salinin iltapuhteesta.

- Jos kolmosen heittää levyn kautta, niin se pitää huutaa etukäteen. Sallittakoon tämä poikkeus nyt tulokkaalle, Dettmann naurahti.

Ison korren kekoon kantoi myös kesän ensimmäisen maaottelun pelannut Vesa Mäkäläinen. Israelin hyökkäyspelin rullatessa parhaimmillaan oli yksi kentän hahmoista Sacramento Kingsia NBA:ssa edustava Omri Casspi. Päästyään tositoimiin Mäkäläinen otti tehtäväkseen Casspin puolustamisen, jonka myötä yli kymmenen pisteen keskiarvolla tulokaskautensa NBA-parketeilla pelannut israelilainen katosi kuvasta.

- Koutsi (Dettmann) sanoi puoliajalla, että ole valmiina jos kutsu käy, nyt on minuutteja luvassa. Totta kai tällaiseen peliin pitää syttyä, kun tilaisuus annetaan. 

- Oikeastaan olin jo ennen matsia toivonut, että pääsisin puolustamaan juuri Casspia. Ehkä tämän matsin jälkeen voi sanoa, että jos pitää NBA:n aloitusviisikon miehen ilman pelikoria, siinä vaiheessa on onnistunut tehtävässään. Kivahan sitä vastaan oli painia.

Suomen korkeimmasta pistemäärästä vastasivat 13 pistettä mieheen latoneet Huff ja Virtanen. Maaotteluennätyksensä pistivät uusiksi Salinin (11/1) lisäksi Iisalo (12/3), Kanervo (7/1) sekä Mäkäläinen (4/2).

”Tätä pelkäsin”

Ottelu oli alusta saakka hyvätasoinen ja yleisöystävällinen molempien joukkueiden hyökätessä täydellä teholla. Israelilaiset näyttivät etenkin pelin alkupuolella urheilullisuutensa sekä pelätyn heittovoimansa. Israel oli ratkaisuvalmis ja rynnisti aggressiivisesti hyökkäyslevypalloihin.

Suurimmillaan Israel käväisi 11 pisteen johtoasemassa ja Suomi tuntui vain roikkuvan mukana. Vaihtopenkiltä tulleiden kipinöiden myötä Suomen peli roihahti tuleen, jota Israelin päävalmentaja Arie Shrivek osasi pelätä.

- Tiesimme, että ottelusta voi tulla vaikea. Arvonnoista lähtien kaikki ovat puhuneet vain Montenegrosta ja Italiasta, mutta minä olen varoitellut Suomesta ja tätä pelkäsin. Meillä oli alla kaksi isoa voittoa (Italiasta ja Latviasta), joka teki tilanteesta meillekin vaikean. Kun pääsimme johtoon, lopetimme pelaamisen joukkueena, Shrivek murehti.

Suomen kokonaisvaltaista onnistumista kuvastaa hyvin se, että joukkueen vaihtopenkki teki ottelussa kaikkiaan 45 pistettä, kun aloitusviisikko ylsi 39:een.

- Suomi käytti tilaisuutensa hyväkseen ja tapaa, jolla he ottelun voittivat täytyy kunnioittaa. Useammat tulevat muistamaan loppuhetket, mutta minun kirjoissani hävisimme pelin jo aikaisemmin, lisäsi Shrivek.

Kysyttäessä Suomen joukkueen junioriosaston panoksesta, Shrivek ei suostunut myöntämään heidän peliin tuomaa yllätyselementtiä.

- Kun kuulimme Möttölän olevan sivussa, pyysin kaikkia unohtamaan koko asian. Näin joukkueet toimivat. Kun joku on poissa, joku toinen nousee tilalle. Kaikki Suomen pelaajat olivat tiedossamme.

Israelille tappio oli EM-karsintojen ensimmäinen. Se oli aiemmissa otteluissaan hakenut vieraspisteet Italiasta ja murskannut Latvian kotikentällään Tel Avivissa.

Suomelle voitto oli puolestaan EM-karsintojen ensimmäinen, jolla se ilmoittautui mukaan taisteluun EM-kisalipuista. Karsintalohkon ykkönen selviytyy varmuudella vuoden 2011 EM-lopputurnaukseen ja kolmesta lohkokakkosestakin EM-kisoihin kelpuutetaan kaksi parasta.

EM-karsinnat jatkuvat Suomen osalta vierasmatkalla Latviaan, jossa susipaidat kohtaavat isäntämaan lauantaina. Kotiyleisön eteen Suomi palaa 23. elokuuta, jolloin vastaan asettuu Vantaan Energia Areenalla NBA-kaksikko Andrea Bargnani-Marco Belinelli tähdittämä Italia.

Suomi – Israel 84–83 (18-22, 26-26, 23-18, 17-17), Espoo 11.8.2010

Suomi: Mikko Koivisto 0/0, Antti Nikkilä 5/1, Kimmo Muurinen 0/1, Shawn Huff 13/5, Gerald Lee Jr 10/6, Tuukka Kotti 9/10/3 riistoa, Tuomas Iisalo 12/3, Petri Virtanen 13/4, Teemu Rannikko 0/1, Antti Kanervo 7/1, Vesa Mäkäläinen 4/2, Sasu Salin 11/1.

Israel: Raviv Guy Limonad 10/4, Yogev Ohayon 2/0, Yuval Naimy 2/0, David Bluthenthal 2/5, Guy Pnini 12/5, Omri Casspi 17/5, Tal Burstein 4/2/3 syöttöä, Lior Eliyahu 12/4, Yotam Halperin 18/1, Boris Rothbart 0/0, Yaniv Green 4/3, Uri Kukia 0/3.

Yleisöä: 1704

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

Näytä lisää vastaavia