Tshekki ja Islanti Susijengin vastustajiksi MM-karsinnoissa

7.5.2017 Susijengin vastustajat vuosien 2017-18 MM-karsintojen alkulohkoon arvottiin sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa Kiinan Guangzhoussa. Kiinan maajoukkueen avainpelaaja Yi Jianlian toimi onnettarena, kun Susijengi arvottiin Euroopan karsintojen F-lohkoon yhdessä Tshekin, Islannin sekä yhden elokuun MM-esikarsinnoissa määriteltävän joukkueen kanssa.

Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Jan Veselyn Tshekin..

..ja Logi Gunnarssonin Islannin. Kuvat: FIBA Europe.

- Helppoa tietä MM-kisoihin yhdellekään joukkueelle ei olisi tullut, vaikka kuinka olisi päässyt valitsemaan. Meidän tapauksessamme on sanottava, että huonomminkin olisi voinut käydä, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi arvontatulosta.

Susijengin kanssa samassa arvontakorissa olleista joukkueista Kroatia arvottiin samaan MM-karsintalohkoon Italian ja Romanian kanssa, Israel kohtaa Kreikan ja Iso-Britannian ja Turkki puolestaan Latvian ja Ukrainan.

- Toisesta arvontakorista halusimme välttää Kreikan ja Italian kohtaamisen. Kuudennen arvontakorin joukkueista Islanti on meidän kirjoissamme arvostettu vastustaja. Urheiluihmiset tietävät, että Islannin tapauksessa ei merkitse valtion vaan sydämen koko, ja että erityisesti vieraskentällä tulee olemaan erittäin vaikea pelata.

Jokainen MM-karsintalohko täydentyy vielä yhdellä joukkueella elokuussa pelattavien MM-esikarsintojen jälkeen. Esikarsintoihin osallistuu 12 joukkuetta, joista kahdeksan jatkaa MM-karsintoihin. Esikarsinnoissa ovat mukana mm. Ruotsi, Viro, Makedonia ja Bulgaria, ja Suomen lohkoon arvotaan yksi esikarsintojen lohkovoittajista.

- Äärettömän kovatasoiset karsinnat tulossa – etenkin, koska saamme vielä yhden lohkovoittajan omaan lohkoomme, Dettmann päättää.

Susijengin tulevista MM-karsintavastustajista Tshekki kunnostautui toissa kesän EM-kisojen yllätysjoukkueena kaatamalla Kroatian neljännesvälierissä ja sijoittumalla kisojen seitsemännelle sijalle. Saavutus oli Tshekin maajoukkuehistorian kaikkien aikojen paras.

Islanti teki puolestaan debyyttinsä EM-kisakentillä fanaattisen kannattajajoukkonsa tukemana kesällä 2015 Berliinin EM-alkulohkossa. Islanti jäi kisoissa voitoitta, mutta haastoi Saksan, Italian ja Turkin tasaisiin otteluihin ja pelasi viime kesän EM-karsinnoissa tiensä myös vuoden 2017 EM-kisoihin. Islanti on Suomen kumppanimaa Helsingin EM-alkulohkossa.

MM-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan marraskuussa 2017, helmikuussa 2018 ja kesäkuussa 2018. Jokaisen lohkon kolme parasta joukkuetta etenee pelikauden 2018-19 aikana pelattaviin karsintojen toiseen vaiheeseen.

MM-karsinnat huipentuvat Kiinassa 31.8.-15.9.2019 pelattaviin MM-kisoihin.

MM-karsintojen I vaiheen lohkot

  • A: Espanja, Slovenia, Montenegro
  • B: Latvia, Turkki, Ukraina
  • C: Liettua, Unkari, Puola
  • D: Italia, Kroatia, Romania
  • E: Ranska, Venäjä, Belgia
  • F: Tshekki, Suomi, Islanti
  • G: Serbia, Georgia, Saksa
  • H: Kreikka, Israel, Iso-Britannia

Henkilöt

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia